perjantai 30. tammikuuta 2015

Lisää tietoa Pyhäjoen ydinvoimalahankkeesta, Mankala-sopimuksesta ja siihen liittyvistä riskeistä!


Lisätietoa Pyhäjoen ydinvoimalahankkeesta ja Mankala-sopimuksesta

Fennovoiman Mankala-ydinvoimalan taloudelliset riskit
Jos riskiselvityksiä ei voida tai haluta tehdä, se on eduskunnalle riittävä syy olla myöntämättä lupaa näin vahvasti kuntaomistukseen pohjaavalle hankkeelle”, totesi kuntien tilintarkastusekspertti, kaupunkineuvos Pentti Hakulinen 30.9.2014 Suomenmaassa. Fennovoiman periaatepäätöksen valiokuntakäsittely on määrä valmistua aivan marraskuun lopussa ja Suomen eduskunta äänestänee siitä joulukuun 2014 alussa. Fennovoima Mankala-yhtiönä ei ole mikään tavallinen osakeyhtiö. Mankala-yhtiöiden joukossakin Fennovoima on epätasapuolinen poikkeus.


Varmaa on, että ydinvoimalan enemmistön omistavat kunnat eivät tunne hankkeen taloudellisia riskejä. Kunnat eivät ole tehneet asiamukaista riskiarviota. Päätöksen suuruudesta huolimatta monille kunnanvaltuustoille asiaa ei tuotu lainkaan päätettäväksi. Päätöksentekijöiltä on salailtu keskeisiä kauppaehtoja, sekä riski ja kannattavuustietoja, ja/tai päätöksiä on tehty suppeissa piireissä esim. kunnallisten energiayhtiöiden hallituksissa. Pyydettäessäkään papereita ei ole saatu nähtäväksi. Kunnat ja kuntien yritykset pyörivät myös verorahoilla, eikä niitä päästetä helposti konkurssiin. Viime kädessä ongelmat kaatuvat valtion syliin. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren sanoma, että kuntien ydinvoimaa ei tueta [valtion rahoilla], on kyseenalainen ja oudoksuttava.
Mankala-yhtiö on usean yhtiön yhdessä perustama voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, joka tuottaa osakkaille omakustannussähköä osinkojen sijaan.
Ero tavalliseen osakeyhtiöön on siinä, että tässä tapauksessa kunnat/omistajat vastaavat kuluista, vaikka tuotanto olisi tappiollista ja vaikka eivät edes tarvitsisi Fennovoiman sähköä. Kunnat ovat mukana rahoittamassa laitoksen rakentamista ja ylläpitoa. Ne vastaavat yhtiön energian tuotannon aiheuttamista normaaleista kustannuksista, käyttö- ja huoltokustannuksista, vakuutuksista, lainoista, ja polttoainekustannuksista omistuksensa suhteessa. Kunnat joutuvat vastaamaan tuotannon muuttuvista ja kiinteistä kustannuksista kaikissa olosuhteissa.
Mielenkiintoinen kysymys on, miten tappiollinen Mankala-yhtiö purettaisiin, kun yhden tai usemman osakkaan luopuessa jäljelle jääville jäisi suurempi vastuu. Ilmeisesti ajatus on, että sitoumus on peruuttamaton, jollei löydy vastaaviin investointeihin sitoutuvaa maksukykyistä osakasta.
Mankala-osakeyhtiön tuotto on käytännön mukaan verovapaata, mutta verottomuuden edellytys on voiton tuottamattomuus. Toisaalta Kremlin Putin-Kiriyenko-keskustelun perusteella Rosatomin johtaja Kiriyenko väittää Rosatomin saavan osinkoa Fennovoima-Mankala-yhtiöstä. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, koska osinkoa maksetaan voitosta.
Oulun kaupunginvaltuuston pöytäkirjassa 16.6.2014 Oulun Energia-liitteessä kerrotaan, että Fennovoimalla on kaksi osakesarjaa, joilla on eri kustannusrakenne. Tämä tarkoittanee, että Rosatomin osakesarjassa voisi olla oikeus osinkoon ja Kiriyenkon mukaan myös oikeus, muttei siten ilmeisemmin velvoitetta, ostaa omakustannussähköä.
Jos 34-40 % omistava Rosatom on erotettu Mankala-vastuusta ja –riskistä ja lisäksi sillä on mahdollisesti osinko-oikeus, tarkoittaa tämä >50 % suurempaa riskiä ja vastuuta suomalaisille omistajille. Osakassopimuksen epätasa-arvoisuus kääntää päinvastaiseksi perustelun, että Rosatom ”tekisi itselleen” hyvän voimalan ja sen osakkuus/omistus pienentäisi suomalaisten omistajien riskejä.
Jos sähkön tuotanto on tappiollista, kunnat joutuvat ostamaan sähkön tappiolla sekä maksamaan lainaosuutensa omasta pääomastaan. (Oulun Energia -liite). Laina menee maksuun tai sen ehdot on neuvoteltava uudestaan Rosatomin kanssa kahdentoista (12) toimintavuoden jälkeen. Fennovoimassa on kuntia ja yhtiöitä, jotka eivät kestä sopimuksesta seuraavia todellisia vastuita. Jos Rosatom vielä perii osuutensa voimalan tuotosta osinkona, joka mahdollisesti lasketaan tulosta ilman pääomakuluja, niin Rosatom saa tukevan otteen kuntien/valtion omaisuudesta. Lainalla on todennäköisesti myös melkoinen korko, joka Unkarissa vastaavassa kaupassa on n. 4 %.
Työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) on huomautettu e.m. ongelmista ja siltä on pyydetty selvityksiä periaatepäätöksen täydennyslausunnoissa. TEM ei piittaa lainkaan valtavista kansantalouden ongelmista.
Ydinvastuu ja kuntien päätösten ongelmat
Ydinvoimalaonnettomuutta täytynee pitää muiden laitoshäiriöiden ohella sähkön tuotantokustannuksena. Sadan (100) % ydinvastuu Suomessa tapahtuvalle onnettomuudelle tarkoittaisi omistajien vastuuta heidän koko omaisuudellaan. Omaisuutta voi sähköyhtiöissä ja kunnissa olla paljon.
TEM ja VM ovat laiminlyöneet vastuunsa riskiarvioista kuntataloudelle. Ilmeisesti pestäkseen kätensä suurelta tulevaisuuden ongelmalta, TEM ja ministeri Vapaavuori ovat kertoneet useasti, ettei Fennovoiman kaupallista kannattavuutta tai sopimuksia ole selvitetty, vaan ne ovat osakkaiden vastuulla.
Kuntataloudesta johtuen eduskunnalle annetun esityksen talousselvitys on väärä ja harhaanjohtava. Edelleen tiedetään esimerkiksi Oulun, Turun ja Rauman kaupunginvaltuustojen pöytäkirjoista, että kunta- ja hallintolainsäädännön vastaisesti valtuutetuille ei ole annettu riittäviä tietoja sijoituksesta, tai edes kauppaehtoja. Tämä on tapahtunut osin röyhkeästi jopa valtuutettujen vaatimuksista piittaamatta.
Fennovoimakunnat ollaan valmiita uhraamaan ydinvoimahankkeen edistämiseksi.
Kansanedustajien oikeus- ja velvollisuus on selvittää
  1. Fennovoiman kannattavuusriskit, erityisesti kuntataloudelle ja valtionyhtiö Outokummulle sekä SSAB-Ruukille,
  2. kuntien päätöksenteossa esiintyneet vakavat virheet, ja
  3. kuntiin ja valtionyhtiöihin kohdistuvat osakas- ja toimitussopimuksiin liittyvät sopimusriskit, jotka on tuotu esiin myös KESKO:n tytäryhtiön Kestran kiistanalaisen hankkeesta irtaantumisen yhteydessä.

Helsingissä 30.10.2014
Varpu Kinnunen-Saaritsa
Lea Launokari
Jari Natunen
Gerd Söderholm

Viitteitä: Putin-Kiriyenko keskustelu:
http://eng.kremlin.ru/news/6503
Asiantuntija Pentti Hakulinen kuntataloudesta:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7119250.html
katso Oulun Energia liikelaitos johtokunnan lausunto
http://asiakirjat.ouka.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epjattn_tweb.htm?173035
TEM (Aurela) ei ole perehtynyt osakassopimukseen, jossa takuuhinta on vain 12 vuotta:
http://www.talouselama.fi/uutiset/osakassopimus+paljastaa+tallainen+on+fennovoiman+salattu+hintatakuu/a2267924

Lisätietoja: Jari Natunen, puh. 040-77 13 781, njarit@yahoo.com

Fennovoiman riskit

  1. Kannattavuus edellyttää sähkön hinnan kaksinkertaistumista, puolittuminen on todennäköistä
  2. Suomalaisten turvallisuuskäytäntöjen mukainen hyväksyntä ja viivästykset
  3. Ydinjätevastuut ja voimalan purkaminen
  4. Fennovoiman ja sen omistajien tilanne, jäljelle jäävien taakka voi kasvaa
  5. Fennovoiman rajoittamaton ydinvastuu Suomessa ja omistajien mankala-vastuu siitä
  6. Turvallisuuspoliittiset Ukraina-riskit, ja niin liittyvät suomalaiset poliittiset riskit
  7. Rosatomin mahdolliset kalliit erityisoikeudet
  8. Oman ja vieraan pääoman tuotto
  9. Venäläisten luotottajien luottokelpoisuus
  10. Kansan- ja paikallistaloudellisesti uusiutuva energia on parempi ja työllistävämpi vaihtoehto, investointi estää uusiutuvien kehittämistä
  11. Ydinsähkö Oulun Energian tuotteena ja kuluttajien vastustus
  12. Kunnan riskinhallinta ja päätöksenteko korkean riskin hankkeesta valtuustossa
  13. Mahdollisen ydinonnettomuuden tai terroriteon suorat vaikutukset

Muidenkin omistajien irtautuminen on vielä mahdollista

Sähköyhtiö ja Fennovoima väittää ja uhkaa, että hankkeesta ei voi irtautua ilman valtavia vahingon korvauksia ja uhkauksia käräjillä (Fennovoiman Ottavainen KESKOn irtautumisesta). Jos KSS Energia on toiminut vastuullisesti, sen sitoumus on ehdollinen ja irtautuminen on mahdollista kuten Kestra/KESKOlla. Mikäli näin ei ole, juuri nyt on mahdollista irtautua, kun on 50.2 % eli yli 50 % sitoutuminen ei ollut voimassa ensiksi Talvivaaran ilmoitettua, että voi sijoittaa (omistus pysyi 50.2 %:ssa), ja erityisesti, koska KESKO on kertonut, että sen sitoumus oli ehdollinen (Fennovoima laskee KESKOn omistajaksi, koska keskustelu ongelmasta on käynnissä). Edelleen on tiedossa, että Rautaruukki on myyty Ruotsiin SSAB:lle, eikä se sitten järjestelyn toteutuessa ole suomalainen omistaja.
On siten ilmeistä ja todennäköistö, että tosiasiallista 50 % suomalaisten omistajien sitoumusta ei ollut ja Fennovoima on antanut harhaanjohtavaa tietoa omistajapohjasta. Ilmeisesti oikeudellisia vaateita voisi kohdistaa VSF/Fennovoiman johdon toimintaan. Edelleen on ilmeistä, että omistajapako on kaatamassa Fennovoiman, ja jäljelle ei jää tahoa, joka haastaisi poistuneet oikeuteen.
Irtautuminen on myös mahdollista, koska Fennovoiman mukaan tulevaisuuteen meneviä vastuita ei ole, jolloin myöskään vahinkoa ei pitäisi voida osoittaa: http://www.uusisuomi.fi/raha/69202-venaja-tylytti-ydinvoimalla-voisiko-suomessakin-kayda-nain

Table of Contents







1._Fennovoima edellyttää sähkön hinnan kaksinkertaistumista, puolittuminen on mahdollinen

Turun kaupungin selvityksen mukaan sähkön hinnan pitäisi nousta tasolle 82 Eur/MWh 2035, jotta Fennovoiman lainat voisi kuolettaa, tällöin pääomakulut on tarkoitus kuolettaa 15 vuoden aikana.
Vaikuttaa siis siltä, että luvatussa hinnassa 50 Eur MWh ei ole vieraan (tai oman) pääoman lainojen kuoletuksia, näitä ei myöskään mainita Fennovoiman julkaisemissa kuluissa (kaksi lähdettä, lisätiedot kohta 1). Koroista hintaan on ilmeisesti koetettu saada vieraan pääoman korot. Voimalan käyttökulujen lisäksi on mahdotonta saada sekä velkojen kuoletuksia että korkoja mahtumaan hintaan 50 Eur/MWh (laskelma Lisätiedot kohta 1).
16.12.2013 Kauppalehti, Markedskraft (katso alla) julkaisi hyvin perustellun artikkelin, jonka mukaan on mahdollista, että sähkön hinta lähes puolittuu tasolle 24 Eur/MWh vuoteen 2035 mennessä, ei siis kaksinkertaistu Fennovoiman kannattavuusoletuksen mukaisesti. Voimalan käynnistämisen jälkeen mahdollisesti vuonna 2025 hintatasolla 24-27 Eur MWh voidaan maksaa voimalan käyttökulut, mutta tuskin korkoja. Tappiota tulisi noin 25 Eur /MWh, tai korot kasvaisivat korkoa korolle.

Kun lainaa ei pystytä lyhentämään 12 vuodessa, niin se joudutaan uudelleen pääomittamaan, onko näistä 12 vuoden jälkeisistä lainaehdoista sopimus? Oulun Energian selvityksessä omakustannushinta on voimassa vain 12 vuotta ja tämän jälkeen yhtiöllä on edelleen vieraan pääoman lainaa, josta Oulun Mnakala- osuus alussa on noin 50 MEur.
Markedskraftin kapasiteettilaskelmia on myös Kauppalehden nettiversiossa 8.1.2013 otsikolla
"Konkarianalyytikko: Suomi hukkuu liikasähköön". Alkaen Olkiluoto3:sta jokainen ydinvoimala nostaa ylikapasitteettia ja laskee sähkönhintaa ja samalla tuuli-investoinnit lähestyvät ydinvoimalan kapasiteettia. Peperitehtaiden ja metalliteollisuuden saneeraus jatkuu väistämättä. Jos talvet lauhtuvat ilmastonmuutoksen myötä kulutus pienenee edelleen.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/konkarianalyytikko+suomi+hukkuu+liikasahkoon/201401596857

Oulun hintatiedot, tappio halvan sähkön toteutuessa

Hintatieto n. 20 MEur on non 2-kertaa Kouvolan sijoitus, joka vastaisi noin 17 MW teho-osuutta (Kouvolassa MW on halpa muihin verrattuna).

Tappio vuodessa jos sähkönhinta on Markedkraftin mukainen
Oulun tappio hintasasolla 25 Eur MWh, jos 50 Eur /MWh olisi voimassa, olettaen 17 MW osuus.
71 MW * 25 Eur /MWh *7916 h = 3364 000 Eur /vuosi + oman pääoman korot 20 MEur *0.04 (arvioitu 4 %) = 800 000 Eur + vastuu vieraan pääoman koroista ja uudelleen pääomittamisesta 18 toimintavuoden jälkeen jos takaisinmaksu ei onnistu (ellei sovittu ja taattu). Vuotuinen käyttöaika 7916 h on Raaseporin luvuista /1o/2013.
Yhteensä 4,164 MEur + vieraan pääoman riskit

Rosatomin Fennovoimalla järjestämä laina Oulun osalta

Vieraspääoma 72.5 %/100% (Rauma/Turku) 17 MW/1200 MW *6000 MEur olisi noin 61,625 miljoonaa ja kokonaisisjoitus noin 81,625 MEur. Jos lainan lyhennys ei onnistu, Oulu vastaa Mankala-periaatteen mukaan lainan takaisinmaksusta korkoineen.
Koska sijoittaja on Mankala-periaatteen vuoksi vastuussa omakustannussähkön hinnasta, ei hankeen edetessä kustannuksilla käytännössä ole kattoa. Kun on investoitu n.6 miljardia euroa, voimala on saatava toiminaan hinnalla millä hyvänsä. Tyypillisesti voimaloiden kustannukset ovat 2-3-kertaistuneet kuten Olkiluoto 3 tapauksessa.

2._Suomalaisten turvallisuuskäytäntöjen mukainen hyväksyntä ja viivästykset

Kyseinen reaktorityyppi on prototyyppi, jota ei ole valmiina missäään, eikä hyväksytty missään länsimaissa. Suomalainen turvallisuuskäytäntö edellyttää m.m. suuren lentokoneen törmäyksen kestämistä ja on tiedossa, että voimalaitos ei täytä tätä, eikä useita muitakaan kriteerejä. Näiden suunnittelu johtaa lisäkuluihin ja mahdollisiin aikatauluviivästyksiin.
Viivästysten ja turvajärjestelyjen rahoitus ja riidat
Kouvolan kaupunginhallituksen dokumenttien mukaan omistajien tulee varautua turvajärjestelyihin liittyiin lisäkustannuksiin. On epäselvää ovatko nykyiset suomalaiset ja Fukushima-turvajärjestelyt voimalan hinnoissa. Lisäksi sijoittajan täytyy varautua missäpäin maailmaa vanhenevissa voimaloissa tapahtuvaan onnettomuuteen ja siitä seuraaviin uusiin turvallisuuskustannuksiiin.
Vaikka sopimuksissa olisi varauduttua näihin asioihin, saattaa Säteilyturvakeskuksen (STUKin) toiminta johtaa toimittajalle yllätyksiin, kuten AREVAn kanssa on käynyt. Todennäköisesti näihin vedotaan yllättävinä tilanteina ja esteinä n.s. force major. ARAVA ja TVO ovat välimiesoikeudessa miljardien vaatimuksilla. AREVAn tapauksessa Olkluoto3:n aikataulun kertominen on pari kuukautta myöhässä ja ranskalaisten neuvottelutaktiikka vaikuttaa lakolta ja lisäviivästyksellä uhkaamiselta.
Venäjän ratkoessa kauppariitoja keinot ovat kovempia.

3. Ydinjätevastuut ja voimalan purkaminen
Fennovoiman teorian mukaan nämä maksetaan viimeisien käyttövuosikymmenien voitoista. On mahdollista, että Fennovoiman rakennettavaksi tulee oma ydinjätehauta, jonka hinta alkaa n. 3 miljardista eurosta. Lisäksi tulevat voimalan purkukulut jotka alkavat kansainvälisissä esimerkeissä 1-2 miljardista eurosta. Yhteensä kustannukset voivat hyvin olla voimalan rakennuskustannusten luokkaa ja niillä on oltava luotettava budjetti ja rahoitus.
Posivan Onkalon hinta oli jo vuonna 2011 yli 3 miljardia euroa, ydinjätekustannuksia on sen jälkeen tarkistettu ylöspäin. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kiista-ydinjatteesta-ja-maailman-kallein-hauta-tanne-fennovoima-haluaa/
Voimayhtiö SF:n johtaja Ottavainen on sanonut joulukuussa 2013, että ydinjätteisiin on varattu 1 miljardi vuonna 2070. Tämä ei ole riittävä määrä omaan ydinjätehautaan, ja osoittaa, että suunnitelma ei ole kestävällä pohjalla.
http://www.energypost.eu/rosatom-signs-contract-build-nuclear-plant-fennovoima-finland/

4._Fennovoiman ja sen omistajien tilanne, jäljelle jäävien taakka voi kasvaa
Marras- ja lokakuussa 2013 annetut sitoumukset ovat rauenneet ja osakaskuntien ja yhtiöiden kannattaa tarkistaa hankkeen kannattavuus ja riskit määräaikaan helmikuun lopuun mennessä. Fennovoiman kannattavuus perustuu oletuksen sähkön hinnan kaksinkertaistumisesta vuoteen 2035, kun se markkinaennusteen mukaan voi puolittua. Osakkaiden riskit riippuvat sähkön hinnan lisäksi Rosatomin kautta tulevan n. 18 vuoden lainan koroista ja ehdoista.
Osakkaiden luopuminen. Jo marraskuussa Fennovoiman suomalaisomistajan VSF:n omistuksessa oli noin 24,6 % eli noin miljardin euron vajaus. Tällä hetkellä valituksen alla on ainakin 17.35 % VSF:n omistuksesta (Vantaa, Turku, Rauma, Mäntsälä), yrityssanneerauksessa olevalla Talvivaaralla on noin 7.5 % Fennovoimasta ja Outokummun omistusosuudessa vaikuttaa olevan noin 7.5 %-yksikön virhe. Kuluttajien kanssa asioivat yhtiöt kuten Valio, K-Kauppa ja Myllyn Paras, yhteenä n. 8-9 %, sekä kunnalliset sähköyhtiöt joutuvat punnitsemaan riskejä kuluttajaboikoteista, jotka ovat alkaneet facebookissa. Fennovoiman omistajapohja tulee kaventumaan entisestään.

Jatkavat osakkaat voivat joutua sähköosuuttaan suurempaan sijoitusvastuuseen, ja hanke saattaa kaatua keskeneräisenä aiheuttaen suuria vahinkoja. Viimeisenä mukana pysyville voi ”jäädä Musta Pekka käteen”.
Fennovoimaan jäävien kuntien ja osakkaiden tulee vaatia, että sijoituksien ehtona on, että koko Fennovoiman osakepääoma ja sitä vastaava tuotantoteho on maksukykyisten osakkaiden merkitsemä. Fennovoima yrittänee jatkaa ilman että uudet sijoittavat korvaavat puutuvat sijoitusosuudet. Käytännössä se tarkoittaa, että osakkaat joutuvat kattamaan luopuneiden osakkaiden osuudet ja todennäköisesti 66 % osuutta VSFn osakkaille. Pitävä sitoumus tässä tilanteessa on melkoista uhkapeliä. Samoin on huomattava, että Rosatomin sijoitus on edelleen auki ja sen omat rahoitus päätökset tulevat kuukausien päästä.

5. Fennovoiman rajoittamaton ydinvastuu Suomessa ja omistajien mankala-vastuu siitä

Fennovoiman n.s. pap-täydennyshakemuskessa sivulla 30 kerrotaan ydinvoimalan haltijan rajoittamattomasta vastuusta sekä vakuutettava noin 700 MEur vastuusta ulkomaille tapahtuvasta/ulottuvasta ydinonnettomuudesta. Kopio PAP-hakemuksen kohdasta on Lisä 5. kappaleessa ydinonnettomuus riskien kanssa. Ydinvastuulaki 484/1972 on netissä ajantasaisena

Mankala-periaatteen mukaan omistajat vastaavat kaikista sähköntuotantokustannuksista. Tämän täytyy tarkoittaa myös sähköntuotannosta johtuvien onnettomuuskulujen korvausta.

Periaatepääksen laille vieras pap-”täydennys”hakemus on luettavissa TEM:n sivuilla
http://www.tem.fi/energia/ydinenergia/uusien_ydinlaitoshankkeiden_periaatepaatoshakemusten_kasittely/fennovoima_oy_n_pap/pap2014

Fukushiman vahingot ovat ainakin 1000 miljardia Euroa. Ranskassa ydinonnettomuus maksaisi 780- 5800 miljardia, jopa 3-kertaa koko kansantuote. Jos Fennovoiman yhden kuitenkin suuremman reaktorin vahinko olisi 1/3 Fukushiman tämänhetkisestä arviosta olisi se 300 miljardia euroa. Tästä luvusta voi laskea osakkaan %osuudella mahdollisen vastuun Vastuu voi siis pienelläkin osuudella olla miljardeja, kuten 1% osuudella 3 miljardia. Fennovoiman omistajat ovat kehittäneet erilaisia suojauksia, osa on mahdollisesti Fennovoiman ja yhtiöiden välisissä yhtiöissä. Kuitenkin kuntien sähköyhtiöt sitoutuvat osuutensa mukaisiin Mankala-vastuisiin Fennovoiman tuotantokustannuksista.
Ydinonnetomuuksien hinnat:
Vantaalla Vantaan Energiasta on ilmeisesti erotettu suurin osa omaisuutta Vantaan Energia Sähköverkot Oy-yhtiöön http://www.vantaanenergia.fi/fi/Sahkoverkko/Sivut/default.aspx
http://www.vantaanenergia.fi/fi/TietoaKonsernista/Sivut/default.aspx
Kaupungin asiakirjojen mukaan yhtiöllä on noin parinsadan miljoonan kiinnitysmahdollisuudet jätteenpolttolaitoksen vakuuksia varten. Fennovoiman osakkaana on kuitenkin Vantaan Energia Oy.
Mäntsälässä on perustettu holding-yhtiö, jonka arvellaan pyrkivän suojaamaan Mäntsälän Sähköä Fennovoiman vastuilta.
Toisaalta voidaan kysyä, onko yhtiö oikeutettu Mankala-veroetuihin, jos ei pysty vastaamaan Mankala-vastuistaan mukaan lukien onnettomuus vastuut. Viime kädessä vastuu pitäisi ulottaa kaupunkiin ja kaupunkilaisiin, jos he ovat mankala-sähkön omakustannuskäyttäjiä.

6. Turvallisuuspoliittiset Ukraina-riskit, ja niin liittyvät suomalaiset poliittiset riskit
Fennovoiman hanke ei ole voimassa olevan periaatepäätösluvan mukainen ainakaan reaktorin ja toimittajan suhteen. Hallitusohjelman mukaan uusia periaatelupia ei myönnetä tällä hallituskaudella. Myös eduskunnan enemmistö oli vaalikoneissa sitoutunut olemaan myöntämättä uusia periaatelupia. Jos osakkaat sitoutuvat, ja hanke kaatuu poliittisellakin tasolla osakkaille tulee merkittäviä taloudellisia tappioita.
Ukrainan tilanne ja Krimin kaappaus on osoittanut, että Putin ei ole luotettava yhteistyökumppani. Venäjän energiapolitiikka on suurvaltapolitiikan jatke, jolla pyritään kontrolloimaan naapureita. Putinin neuvontajat ja lähipiiri kertovat, että Venäjä katsoo Suomen kuuluvan edelleen imperiumin alueeseen.
Krimi-Ukraina-kriisin keskeisenä tekijänä on Venäjän valtiokorporaatio Gazpromin taloudelliset edut. Venäjälle myöntämielisen hallinnon aikaan Ukraina sai alennusta maakaasun hinnasta vastikkeena Sevastopolin sotilastukikohdan vuokraamisesta. Hallinon vaihduttua venäjälle epämieluisaksi Krimin alueelle ilmeistyi venäläinen tunnukseton ja naamioitu armeija. Venäjä kiisti armeijansa olevan Krimillä. Toisaalta tiedetään Venäjän suunnitelleen yksityisarmeijoita Gazpromin kaltaisille yhtiöille. Armeija toteutti yhteistyössä paikallisen poliittisen joukkion kanssa alueen haltuunoton Venäjälle. Tulos oli Gazpromin etujen mukainen, kun Sevastopol kuuluisi Venäjään kaasualennusta ei tarvisisi antaa. Venäjä on vaatinut myös takautuvasti alennusten perimistä takaisin, koska vanha sopimus Sevestopolista oli vielä voimassa ja alennuksen tulkittiin koskevan tulevaa vuokra-aikaa. Rosatom on Venäjän valtion korporaatio Gazpromin tavoin.
Johtuen Fennovoiman taloudellisista riskeistä, on erittäin todennäköistä, että suomalisten omistajine ja Venäjän valtion korporaatio Rosatomin välille tulisi merkittävä riita. Toisin kuin ranskalainen AREVA Venäjä ei näytä ratakisevan kaikkia riitojaan oikeudessa.
Ydinvoimaa ei myöskään voi käyttää sotatilanteessa ja riskit kasvavat kriisien myötä. Jos Rosatom suunnittelee ja rakentaa Fennovoiman automaation ja elektroniikan, kuten on tarkoitus, tästä seuraa, että sillä on halutessaan mahdollisuus hallita laitoksen toimintaa myös myöhemmin ja tavoilla, jotka eivät ole Suomen tai muiden omistajien etujen mukaisia.
Mahdolliset EUn pakotteet. EU-maiden tulee toimia yksituumaisesti talouspakottein, jotta Venäjän toiminta saataisiin kontolliin. Tsekki on jo ilmoittanut, ettei se osta venäläistä ydinvoimaa ja Iso-Britannia on jäädyttänyt neuvottelut.

7. Rosatomin mahdolliset kalliit erityisoikeudet

Rosatom väittää Putinin web-sivulla saaneensa erityisen kannattavat poltto-aine- ja operointisopimukset, sekä saavansa osinkoa Fennovoima-osakkeilleen, ja että sillä on ”oikeus” ostaa omakustannussähköä, Mankala-yhtiössä tämä on velvollisuus myös tappiotilanteessa. Suomalaisten omistajien kannattaa selvittää näiden Mankala-yhtiössä poikkeuksellisten oikeuksien talousvaikutukset ja riskit osakas- ja muista sopimuksista.

8. Oman ja vieraan pääoman tuotto

Kaupallisin periaattein toimitaessa sijoitetulle pääomalle pitää saada tuotto, joka on suhteessa riskiin. Mikäli sähkönhinta ei kaksinkertaistu Turun valtuustolle (28.10.2013) arvioidulla tavalla omanpääoman tuotto ainakin jää saamatta. Osakkailla on suuri korko- ja lyhennysriski myös vieraasta pääomasta, ja siten sille pitää saada merkittävä tuotto. Jos Turun kaksinkertaistuvalla sähkönhinnalla perustuva, jätehuoltoa huomioimaton (laskettu 10 vuotta rakennus+ 40 vuotta käyttöaikaa), mahdollinen oman pääoman tuotto 8 % jaetaan koko päämalle (n. ¼ kun oma pääoma 25 %), niin saatu korko 2 % ei ole kaupallisen sijoituksen perusta www05.turku.fi/ah/kv/2013/1028010x/2985205.htm . Kun vielä huomioidaan tuoton saamiseen liittyvät todennäköiset tappion riskit, kyseessä ei todellakaan ole kaupallisesti perusteltavissa oleva toiminta.
Voidaan myös laskea, että jos sähkön hinta olisikin 50 Eur/MWh, niin markkinahinnan pitäisi olla n. 53-55 Eur/MWh oman pääoman korkojen kattamiseen (4-5 %) ja n. 63-65 Eur/MWh jotta pelkästään omalle pääomalle tulisi 8 % tuotto, kun verrataan näitä lukuja Markedskraftin ennusteisiin voidaan todeta niiden olevan kovin kaukana markkinoiden tunnustamista reaaliteeteista ja arviosta 24-27 Eur MWh kymmenelle ensimmäiselle vuodelle voimalan valmistuttua 2024-25.
9._ Venäläisten luotottajien luottokelpoisuus
Venäjän valtion luottokelpoisuus on viimeisen 10-20 vuoden aikana ollut huono. Valtion yhtiöiden riskit ovat suremmat. On esitetty arvioita, että rahastot, joista investointeja tehdään on syöty jo presidentinvaaleihin 2018 mennessä. Rosatomin luottokelpoisuus riippuu m.m. kehitysmaihn rakennettujen/rakennettavien ja vanhojen venäläisten voimaloiden riskeistä. Venäjän luottokelppoisuusnäkymät ovat juuri laskeneet Ukrainan kriisin vuoksi.

10. Kansan- ja paikallistaloudellisesti uusiutuva energia on parempi ja työllistävämpi vaihtoehto

Fennovoimassa KSS ottaisi valtavia riskejä ilman etua paikallistalouteen (lukuunottamatta investointiin nähden rajallisia sähköyhtiön johtajien hallituspalkkiota väliyhtiöissä kuten Suomen Voima). Tästä esimerkkinä
1) SITRAn lausuma http://www.taloussanomat.fi/autot/2013/10/11/sitran-noponen-kunnille-biopolttoainevoimaloita/201314162/304
2) Aalto- ja muiden yliopistojen professoriryhmä lupaa uusiutuvilla 30 000 työpaikka 2020 ja omavaraisuuden eli 9 miljardi lisää vaihtotaseeseen sekä 90 000 työpaikkaa 2050.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/66963-uusi-avaus-suomessa-30-000-uutta-tyopaikkaa-ja-koko-maa-luopuisi-tuontienergiasta
3) Lappeenranan Teknisen ylipiston professori Breyer, uusia ydinvoimaloita ei tarvita: http://www.imatralainen.fi/artikkeli/217049-lutin-aurinkotalousprofessori-uusia-ydinvoimaloita-ei-tarvita
Valtavan tappiollisen ydinsähkömäärän tuominen markkinoille romahduttaa hintoja ja estää uusiutuvan energina investoinnit.

11. Ydinsähkö Oulun Energian tuotteena ja kuluttajien vastustus

Äänestäjien ja kuluttajien enemmistö ei hyväksy Fennovoimaan ja kuluttajat boikotoivat ydinsähköä. Tästä syystä Fortumin myyjät eivät enää tarjoa ydinsähköä kuluttajille. Ennen Ukrainen kriisiä 64 % vastustaa Rosatom-Fennovoimaa, kannattajia on vain 28 %. Kansa on valinnut uusiutuvan energian. Myös Kokoomuksesta 50 % vastaan.
Tulos oli täsmälleen sama lokakuussa 2013

http://www.talouselama.fi/uutiset/suomalaisten+kanta+jyrkkenee+ei+lisaa+ydinvoimaa/a2213023
ja nyt helmikuussa 2014
http://www.talouselama.fi/uutiset/talouselaman+tutkimus+kansa+tyrmaa+lisaydinvoiman/a2236551
Myös Oulu Energiaa vastaan on jo kasvava Facebook -yhteisö

12.Kunnan riskinhallinta ja päätöksenteko korkean riskin hankkeesta valtuustossa

Kuntien entinen tilintarkastaja toteaa riskeitä m.m. "Fennovoiman osakkeita omistavissa kunnissa on syytä selvittää, johtuuko liiallinen riskinotto osaamattomasta omistajasta vai tottelemattomasta tytäryhtiöstä."
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1395395748018
Pikänlinjan kunnallisasiantuntija Johannes Hirvaskoski Fennovoima-päätöksenteosta, jonka pitää tapahtua valtuustossa oikeilla tiedoilla. http://www.kauppalehti.fi/etusivu/kuntien+fennovoima-kuviot+ihmetyttavat/201310555093

13.Mahdollisen ydinonnettomuuden tai terroriteon suorat vaikutukset voimalan tai polttoainevarastojen, tai jätteen radioaktiivisten aineiden leviämisenä

Fennovoima arvioi onnettomuuksista useiden tai jopa luokkaa 10 mSv säteilyannoksia, joihin liittyy rajallinen, mutta kohonnut syöpäkuoleman riski, katso taulukkoa Lisä5 lopussa, syöpään sairastumisen riski on paljon tätä suurempi. Käytännössä vahinko voi olla suurempikin, kun ennen Fukushimaa STUK kertoi, ettei länsimainen ydinvoimala voi räjähtää. Radioaktiivisten aineiden kertyminen esimerkiksi kaloissa, sienissä ja poroissa on myös vakava ongelma, joka uhkaa luonnon virkistykäyttöä ja esimerkiksi matkailua talousalueella. Tsernobylin laskeuman pahimmilla alueilla Keski-Suomessa kaloissa voi olla 1000 Bq/kg ja sienissä 4000 Bq/kg, kun myyntiraja on 600 Bq/kg, vaikka onnettomuudesta on kulunut jo noin yksi puoliintumisaika. On mahdollista, että korkea-aktiivinen ydinjäte sijoitettaisiin Oulun seudulle. Matala-aktiiviselle jätteelle Fennovoima suunnittelee edelleen pintamaahan hautaamista.
Vakava ydinvoimaonnettomuus voi johtaa maa-alueiden käytännössä pilaantumiseen kuten Tsernobylissä ja Fukushimassa.

Lisätietoja

Lisä 1._Sähkön hinta, Laskelma koroista ja lyhennyksistä

Oletetaan ainakin 6 mrd Eur voimalahinta mukaan lukien rakennusaikaiset korkokustannukset. Esimerkiksi Rauman luvuista on syytä olettaa suurempiakin kustannuksia ja Rosatom ilmoittaa ostavansa oman 34 % osuutensa 2.4 miljardilla eurolla (voimalan hinnaksi tulisikin 7.2 miljardia). Tälläin vieras pääoma on 4500 MEur koko kapasitettia kohden ja sen kuoletus 15 vuodessa on 300 MEur vuosi. Voimalan teho on 1200 MW ja vuotuiset käyttötunnit 7916 h (esim Raaseporin valtuusto) eli kustannus per MWH on 300 000 000/(1200 MW *7916 h) = 31, 6 Eur/ MWh. Unkarin hyvin samankaltaisessa sopimuksessa, jossa rakennetaan kaksi reaktoria vanhalla voimala-alueelle korko on 4-5 %. Tällöin korko olisi alussa 0.04 * 4500 MEur eli 180 MEur ja megawattia kohden 18,9 Eur/MWh ja tasaisesti jaettuna koko lyhenysajalle n. 10 Eur/MWh, jos lyhennyksiä pystytään tekemään. Kun ydinvoimalan käyttökustannukset ovat tyypillisesti 20-30 Eur/MWh on ilmeistä, ettei 50 Eur/MWh hinta voi käsittää lainojen lyhennyksiä, vaan pääomakuluja ja/tai korkoja siirretään eteenpäin tai lyhennetään yli 50 Eur /MWh hintana.
Velkojen lyhennyksiä ei mainitaan sähkön hintaan kuuluvina kuluina” Pekka Ottavainen totesi joulun alla, että voimalan käynnistyessä vuonna 2024 omistajat maksavat saamastaan sähköstä alle 50 euroa megawattitunnilta. Tämä hinta sisältää kaikki ydinvoimalan tuotantokustannukset, poistot, vieraan pääoman korot sekä jätehuollon. ”
http://www.talouselama.fi/uutiset/fennovoiman+tiella+yha+kuoppia/a2225063
“This price includes all production costs, depreciations, debt interests as well as waste management, Fennovoima said.”
http://www.nucnet.org/all-the-news/2013/12/21/fennovoima-signs-hanhikivi-1-supply-contract-with-rusatom-overseas

Lisä 4. Muut osakkaat
Valituksen alla olevat Fennovoima-päätökset
Valituksen alla on ainakin Fennovoimapätöksistä ovat ainakin Vantaan Energia (8,3 %), Turku Energia (4.6 %), Rauman Energia (3.3 %), ja Mäntsälän Energia (1.15 %) eli noin 17,35 % Fennovoiman suomalaisen omistajan Voimayhtiö SF:n osakekannasta. Valitukset Turku Energian ja Rauman Energian selkeistä ja sitovista investointipäätöksistä hylättiin Turun Hallinto-oikeudessa väitteellä, että ne olisivat ”valmistelua”. Molemmat päätökset ovat nyt Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa, eikä niillä siten ole lainvoimaa laskettaessa esimerkiksi suomalaisten sijoittajien omistusosuutta. Vantaan Energiasta on valituksen on tehnyt Helsingin Hallinto-oikeuteen ainakin Jari Natunen. Aikaisemmin uutisoitu Mäntsälän kunnallisvalitus on edelleen vireillä perustuen kunnanvaltuuston tietoihin.


Valio, ja Myllyn Paras ovat vaikeuksissa kuluttajien kanssa, myös sähkösopimuksia vaihdetaan
Oulun Fennovoima-hanke on yksittäisistä kaupungeista voimakkaiten vastustettu, suuremman sivun tykkääjämäärä on noin 600 ”Oulu uhraa palvelut ydinvoiman takia,poliitikot & kj Pennanen pihalla”https://fi-fi.facebook.com/OuluPoisYdinvoimasta.Fennovoima.TVO Juuri perustettu Uraanivapaa Oulu on myös suuri menestys.

Varmimmin kesällä luopuviin osakkaisiin kuuluvat Valio ja Myllyn Paras. Nämä ovat kaupallisia yhtiöitä, joilla pitäisi olla taloutta ymmärtävä johto. Valtion Solidiumin Outokumpua ja SSAB-Ruukkia lukkuunottamatta, kaikki pörssiyhtiöt ja suurinosa yksityisistä yrityksistä on luopunut hankkeesta. Lisäksi 67 % kuluttajista vastustaa Fennovoimaa/lisäydinvoimaa. Näiden yhtiöiden ydinvoimahankeiden vastustus on nousussa Facebookissa:
Valion, ja Myllyn Paras yhtiön Fennovoima-hankkeita vastustavia Fecebook-sivuja:
K-Kauppa pois Fennovoimasta, kaupan luoluessa sivulla oli noin 1500 tykkääjää
https://www.facebook.com/K.ryhmaPlussaCitimarket.EiFennovoimaYdinvoima

Myllyn Paras pois Fennovoimasta yli 750 tykkääjää:

https://www.facebook.com/pages/Myllyn-Paras-ulos-Fennovoiman-ydinvoimasta/133410220081679
Päivitys K-Ryhmä /KESKO/KESTRA luopui Fennovoimasta 27.3.2014, annetut aikaisemmat sitoumukset olivat ehdollisia: http://www.kesko.fi/fennovoima/
Solidiumin omistamien Outokummun, Rautaruukin ja Talvivaaran äärimmäiset riskisijoitukset Fennovoimaan olisivat valtion rahan käyttöä tavalla, jota voidaan pitää laittoman tukena. Johtuen yrityssaneerauksesta täytyy Talvivaaran merkittävä noin 7.5 % osuus VSF:stä (60 MW) osuus paikata joka tapauksessa.
Kunnissa oli kiivasta keskustelua Fennovoimaan osallistumisesta syksyllä. Hankeessa mukana olevissa kunnissa tappiolle jääneet keskustelevat sähkösopimusten vaihdosta. Fennovoimasta luopumiset synnyttivät ydinvoimasta vapaita sähköyhtiöitä, jotka voivat odottaa lisää asiakkaita. Facebook sivuja löytyy myös Vantaan ja Helsingin Energian sekä Turku Energian ydinvoimahankkeita vastaan. On todennäköistä, että vastutus myös muiden kuntien sähkölaitoksia vastaan kasvaa. Edelleen kuluttajille on vaikea myydä kilpailluilla markkinoilla ylihintaista sähköä ja tappio tulee energiayhtiölle/kaupungille.
Edellä mainitut uhanlaiset omistukset ovat 33.85 % VSF.stä. Tulee huomioidaan, että VSF:n omistajakaaviossa Outokummun 22.1 % omistusosuus, http://www.fennovoima.fi/userData/fennovoima/graafit-logot/SF-Omistuskaavio112013.jpg , on suurempi, kuin Outokummun julkisuuteen ilmoittama 10 % koko Fennovoimasta (noin 15 % Voimayhtiö SF:stä) http://www.tekniikkatalous.fi/energia/outokumpu+neuvottelee+yha+sahkon+hinnasta+fennovoiman+kanssa/a944813?service=mobile. Puuttuvaa, aikaisemmin luopunutta omistusta oli 14.11. 2013 noin 15,76 % koko Fennovoimasta eli noin 24.6 % VSF:stä. On siis hyvin mahdollista, että VSF:n omistajille tulee kaksinkertainen tai jopa suurempi vastuu projektista, jos uusia omistajia ei saada.
Loka- ja marraskuun 2013 sitoumukset ovat rauenneet, kunnat päättivät hätiköiden ja päätös kannattaa tarkistaa
Lehtitietojen mukaan Fennovoima pyrkii saamaan suomalaisen enemmistöomistuksen kasaan kesän loppuun 2014. Ilmeisesti useimmat kunnat ovat siinä uskossa, että aikaisempi sitoumus on voimassa ja sijoituksen ehdoissa ei ole tapahtunut muutoksia. Jos reunaehdot eivät olisi pettäneet uutta sitoumusta ei olisi kysytty. Esimerkiksi Mäntsälän kunnanvaltuuston pöytäkirjasta 28.10.2013 näkee, että Fennovoiman sitova sijoituspäätös 31.1.2014 mennessä oli aikaisemman sitoumuksen ehtona. http://193.142.23.160/dynasty/kokous/20131502-5.PDF


Ilmeisesti mikään kaupallinen yhtiö, kuten Outokumpu, Rautaruukki, Talvivaara tai KESKO ei sitoutunut syksyllä hankkeeseen ilman ehtoa, että saavat lopulliset sopimusehdot ennen lopullista päätöstä. Toisin kuin kunnissa vakuutettiin, edes nämä ehdot eivät takaa hankkee kannattavuutta. Turun kaupunginvaltuuston mukaan ( www05.turku.fi/ah/kv/2013/1028010x/2985205.htm ) Pöyryn salaisessa raportissa Fennovoiman kannattavuus perustuu sähkön hinnan nousuun tasolle 82 Eur/MWh vuonna 2035. Edelleen Keravan kaupunginvaltuuston pöytäkirjassa kerrotaan, että Rosatomin vaaditaan takaavan sähkön hinta ilmeisesti alle 50 Eur/MWh 18 vuoden ajaksi voimalan käynnistämisestä, http://ktweb.kerava.fi/ kaupunginvaltuusto 21.10.2013 asia 130. Oulun Energian dokumentista ilmenee, että omakustannushinta on taattu vain 12 vuodeksi, ja tämän jälkeen yhtiöllä on edellen paljon jälleen rahoitettavaa lainaa.
Tämä on eri asia, kuin Fennovoiman Ottavaisen harhaanjohtavasti julkisuudessa esittämä 50 Eur/MWh takuuhinta, jota on käytetty kuntapäätösten perusteena. Tämä tarkoittaa erittäin todennäköisesti pääomakulujen eli mahdollisesti lyhennysten ja korkojen siirtoa ajalle 18 vuoden jälkeen.Miljardilainojen kertyminen korkoa korolle pienelläkin korolla voi johtaa äärimmäisiin kustannuksiin. Ilmeisesti mikään ainakaan Fennovoimaan jääneistä kunnista ei selvittänyt Rosatom-lainan korkoa ja ehtoja. Jos selvitti, nämä ehdot kannattaa tarkistaa ja esimerkiksi kasvussa ollut omapääomaosuus (25 %, nousi ainakin 27.5 % tasolle lokakuun lopussa).

Lisä 5. Ydinvastuu


Lainaus Fennovoiman pap-täydennyshakemus 2014 s.30



Vakavat ydinvoimalaonnettomuudet ovat edelleen mahdollisia

YVAssa kerrotaan, että vakavimmassa ydinonnettomuus tyypissä täysimääräisen ”jalokaasupäästön” syntyminen on teoriassa mahdotonta. Ydinvoimalaturmissa suurimmat vahingot perustuvat kuitenkin voimalasta vapautuviin radioaktiivisiin metalleihin kuten strontiumiin, plutoniumiin, cesiumiin sekä radioaktiiviseen jodiin. Fennovoima ilmeisesti katsoo, että sen turvajärjestelyt estävät pahimmat onnettomuudet ja näiden aineiden vapautumisen..

Yhdeksi keskeiseksi syyksi onnettomuuteen mainittiin valvovan viranomaisen riippuvuus ydinvoimayhtiöistä. Tämä on erittäin korostettu ongelma Suomessa, jossa ydinvoimalaitosten valvonta on maksupalvelutyötä ja STUKin budjetista merkittävä osa tulee suoraan ydinteollisuudelta. E.x pääjohtaja Jukka Laaksonen on omiensa juhlapuheessa todennut ydinvoimalaluvan varmistavan useiden virkamiessukupolvien työllisyyden.

STUK väitti ennen Fukushimaa, etteivät länsimaiset ydinreaktorit voi räjähtää.
Fukushimassa vetyräjähdyksen estävä teknologian piti siis olla aukoton, mutta voimalat räjähtivät siitä huolimatta. N.s. ydinsulasieppari on myöskin vain tekninen teoria, jonka toimivuutta ei ole todistettu käytännössä. Fukushiman jälkeen Suomeen on tullut voimaan uusia turvallisuusmääräyksiä, joita STUK ei pystynyt ennekoimaan ennen Fukushiman onnettomuutta,
Fukushiman jälkeen on edelleen todettu, että todennäköisyssylaskentaan perustuva riskinrviointi on ollut virheellistä ja myös poikkeuksellisiin tilanteisiin pitää varautua. Jos riski olisi ydinvoimateollisuuden arviomalla kerran miljoonassa vuodessa tasolla, silti mahdoolisten vahinkojen suuruus, laajuus, pysyvyys ja kustannukset tekevät ydinvoimasta kannattamattoman. Ranskalainen arvio ydinvoimalaonnettomuuden kustannuksesta siellä on jopa 5800 miljardia euroa, käsittäen myös vahinkoja matkailulle, jotka suomalainen ydinvoimatoallisuus. STUK kertoo hoitavans propagandalla. Yksi arvio Fukushiman hinnasta on 1000 miljardia. Pitkäaikaiseen syöpäsairastuvuuteen, muiden sairauksien lissäntymiseen ja ekologisiin vaikutuksiin liittyviä haittoja ei varmuudella pystytä arvioimaan täysimääräisinä.

Edelleen ydinvoiman turva-arviot eivät huomioi tilannetta, jossa voimala olisi sabotaasin tai terrorismin kohteena. Ydinvoimaloidon turvallisuus perustuu myös teoriaa, niiden oman henkilökunnan täydellisestä luottavuudesta, mielenterveydestä ja ammattitaidosta. Terrorismin yhka kasvaa ja länsimaisia ydinvomaloita on uhattu esimerkiksi Al Qaidan taholta lentokone törmäyksellä 2001 ja Suomi on joutunut uhkailun kohteeksi rauhanturvaamisen vuoksi. Monien suomalaisten populisti-kansanedustajienkin ideologiaa lähellä olevan norjalaisen Breivik- terroristin ”manifestissa” uhataan suoraan Suomen ydinvoimaloita.

Ilmeisesti Stuxnet tietokonevirus, jonka oletetaan tehdyn Israelin tai USAn valtioiden toimesta, aiheutti merkittävää tuhoa Iranin ydinvoimalaitoksissa vahingoittamlla uraanin rikastuksessa käytettyjä sentrifugeja. Johtava venäläinen tietoturva-asiantuntija kertoo k.o. viruksen päätyneen myös venäläisille ydinvoimaloille.Samoin useita tietokoneviruksia on päätynyt länsimaisiin voimaloihin. Kaikeksi onneksi mitään näistä viruksista ei oltu suunniteltu aiheuttamaan varsinasita ydinvoimalaonnettomuutta. STUK suojaa suomalaisia ydinvoimaloita vaatimalla ydinvoimayhtiöiltä konsulttiraportin tietorvasta. Tietotekniikassa virusturva ja torjunta on aina askeleen jäljessä ja torjunta suunnitellaan jo havaitun ongelman perusteella. Jos ydinvoimalaan hyökätään käyttäen hyväksi aikaisemmin tuntematonta haavoittuvuutta, sitä ei todennäköisesti voida torjua.

Venäjä on agressiiviseen cyber-sodankäyntiin erikoistunut valtio, jossa voi olla myös yksityisiä härintää harjoittavia järjestöjä. Toimintaa on nähty Ukrainan kriisin ja Viron pronssisoturi-kistan aikana. Näissä yhteyksissä tietoturvahyökkäyksiä on havaittu myös suomalaisia viranomaiskohteita, kuten puolustusministeriötä vastaan ja ulkoministeriön tietokoneita on vakoiltu pitkään ministeiön havaitsematta mitään. Rosatom on Venäjän valtion korporaatio, jolle kuuluu myös ydinaseet. Rosatom kertoo käyttävänsä sotilasinnovaatioita myös ydinvoimaloissa. Ydinvoimakaupan tiedetään olevan myös suurvaltapolitiikan ja energiariippuvuuden levittämisen väline. Jos Rosatom suunnittelee ja rakentaa Fennovoiman automaation ja elektroniikan, kuten on tarkoitus, tästä seuraa, että sillä on halutessaan mahdollisuus hallita laitoksen toimintaa myös myöhemmin ja tavoilla jotka eivät ole Suomen tai muiden omistajien etujen mukaisia.

Rosatomin ydinvoimaloilla, m.m. tilatun voimalan käytössä olevalla versiolla oli Kalinin alueella vakava ydinonnettomuus vuonna 2011, jonka STUK on vahvistanut, mutta josta se ei tiedota. Venäjällä Rosatomin teknologia on altis jatkuville virheille ja vioille, jotka edelleen ovat riski onnettomuuksille. Koska Rosatom valvoo itse itseään puolueeton viranomaistietoa ei Venäjältä saa. Rosatomin ydinturvallisuus on mainospuhetta, kuten johtaja Kiriyenko kertomus kuinka venäläisillä ydinvoimaloilla on vähiten hälytytilanteita maailmassa, Arvioiden ulkopuolisesta tiedosta häiriöistä, tämä johtuu siitä, että halytyslaitteet on säädetty omalla standardilla.

Pienetkin säteilyannotkset aiheuttavat syöpää, muita sairauksia ja spontaaneja abortteja

YVAssa STUK kertoo, että 80 000 Bq Cs-137 vuodessa aiheuttaa yhden millisievertin annoksen. STUK on kaivosyhteydessä myöntänyt, seuraava dia, että 1 mSv-annos aiheuttaa merkittävän syöpäkuoleman riskin. Nykyään syöpään sairastuminen on kuolleisuutta huomattavasti yleisempää, mutta STUK ja teollisuus ei pidä sitä haittana,

STUK ei kerro Tsernobylin päästöjen muiden tunnettujen radionuklidien, kuten strontiumin määriä. Edelleen tiedetään, että syöpäsairastuvuuden riski on moninkertainen suhteessa syöpäkuolemaan.

STUKin teorian mukaan Suomessa Fukushiman tyyppinen onnettomuus ei siis aiheuttaisi haittaa tai vaaraa ihmisille tai ympäristölle. Toisaalta STUK on arvioinut itse, että Tshernobyl aiheuttaisi 500 syöpäkuolemaa 80 vuoden aikana, mutta koska muu syöpäkuolleisuus on paljon suurempi, tätä pidetään vain laskennallisena ongelmana http://www.stuk.fi/ihminen-ja-sateily/sateilyn_terveysvaikutukset/fi_FI/syopa/_print/ On huomattava, että STUK on pääosin maksupalvelusta elävä ydinvoimateollisuuden konsulttiviranomainen. Fukushimassa ja Tshernobylissä tilanne on selvästi toinen kuin Fennovoiman YVAssa väitetetään INES 7 onnettomuuden vaikutuksiksi http://areena.yle.fi/tv/2231366
Syntyvien lasten sukupuolisuhteet ovat muuttuneet ydinkokeista, Tshernobylistä ja ydinvoimaloiden lähialueilla. Tämä johtuu säteilyn aiheuttamista spontaaneista aborteista. Tshernobyl osa tutkimuksesta käsittää myös Suomen. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21336635


Ekologiset vaikutukset
Radiokatiivisten aineiden kertymisen ekologisia vaikutuksia ei ole PAP tai YVA-dokumenteissa selvitetty juuri lainkaan, vaikka radioaktiiviset aineet ovat syöpävaarallisian asetuksen 868/2010 luvanvaraisia aineita vesistöissä.

Lisä 6._Rosatomilla operoi Fennovoimaa ja sillä on suomalaisia omistajia paremmat ehdot (?)

Fennovoima kertoi joulukuussa sopineensa laitostoimitussopimuksen. Presidentti Putinin virallisten sivujen mukaan samalla sovittiin, että polttoaineen toimittamija ja laitoksen operaattori on Rusatom. Suomalaisen enemmistöomistuksen idea oli pitää kontrolli suomalaisissa käsissä, on tässä yhteydessä epäselvää voiko Rosatomilla olla operointisopimus ja mitä se pitäisi sisällään. Järjestelyillä ei ilmeisesti ole Säteilyturvekeskuksen tai eduskunnan periaatepäätöshyväksyntää. Ne ovat ilmeisiä taloudellisa riskejä.

Kierrätyspolttoaineen plutonium ja transuraanipitoisuus voivat aiheuttaa ongelmia m.m. ympäristövaikutusten arvioinnissa. Polttoaine ei ole kelvannut sveitsiläiselle Axpo:lle johtuen saastumisongelmista Majakin alueella. http://www.axpo.com/axpo/ch/de/medien/medienmitteilungen/archiv-medienmitteilungen/2011/november/axpo-verzichtet-auf-uran-aus-majak-bis-die-notwendige-transparen.html

Vastaavasti Vattenfall on joutunut skandaalin kohteeksi Ruotsissa ja on epäilty, että venäläinen polttoaine olisi EU-sääntöjen mukaan laitonta. Edelleen Rosatomista on paljastunut korruptioskandaaleja ja että suunnittelussa on käytetty opiskelijoita.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/ruotsissa+nousi+kohu+rosatom-skandaaleista/201402626657
Voimalan pitäisi olla suomalaiskontrollissa, mutta Rusatomin operointisopimus viittaa siihen, että henkilökunta ja operointi tulee Venäjältä. Putinin ja Rusatomin johtajan keskustelussa kerrotaan, että tänä vuonna on menossa feasibility study, joka tarkoittanee yritystä saada reaktori suomalaisten säteilyturva- ja Fukushima-normien mukaiseksi

Suomalaisomistajien kannattaa selvittää seuraavien haastattelun tietojen vaikutukset voimalan kannattavuuteen suomalaisten omistajien kannalta:
  1. melko kallis" voimalahinta 3-kertaistetaan kierrätys-ydinjätepolttoaineella ja operoinnilla.
  2. Rosatom saa osinkoa ja oikeus ostaa omakustannussähköä, kun suomalaisilla Mankala-omistajilla on velvollisuus ostaa sähköä omakustannushintaan, vaikka tappiolla.
  3. Työpaikkoja on ilmeisesti lähikuntien turha toivoa, Rusatom ilmoittaa imuroivansa investoinnin rahat takaisin Venäjälle venäläisenä työnä.
  4. Projektissa on tänä vuonna "feasibility study", mikä tarkoittanee yritystä saada Rosatomin venäläisestä koereaktorista Suomen turvasäännösten mukainen.
Presidentin ainoa huoli oli, että Rosatom kilpailee Suomessa Gazpromin kanssa. Kaasujätti kuuluu presidentin omaan valtapiiriin ja joidenkin tietojen mukaan omistukseen. Hankkeen vaikeutuessa Gazpromin intressit voivat voittaa.

Otteita presidentti Putinin virallisesta tiedotuksesta, keskustelu Rosatomin johtaja Kiriyenkon kanssa.
SERGEI KIRIYENKO: On the very last days of December, we signed an agreement on Finland – we earlier reported this to you in our plans. It is important that this is a truly commercial project. Finland is represented by a group of commercial companies that are fully funding the project.
It is important to note here that along with the contract to build the nuclear power plant we also signed a contract on fuel supplies and an operating agreement, which makes up a full set of documents covering the life cycle of the power plant.
SERGEI KIRIYENKO: In a way, yes, Mr President. On the other hand, this is very important for Russia’s economy. We get a contract. The plant itself is rather costly. Besides, all the equipment will be made at Russian facilities. Thus, though this is a contract outside the country, it will all come back to us. In addition, there is the fuel supply contract. This is a new generation power plant with a guaranteed life span of 60 years; in reality we believe it will actually operate for at least 80 years. This means we will be able to supply fuel and perform maintenance and repair work for 80 years.
VLADIMIR PUTIN: And recycling.
SERGEI KIRIYENKO: Yes, and recycling. In other words, we can triple the cost of the plant. This is a huge export capacity.Besides, pursuant to your approval of the possibility to have an equity share in Finland, we expect significant revenue, because we will receive both pro rata dividends and the right to buy electricity at cost, and the plant will be producing cheaper electricity that even the current market rate in Finland.
Sopimukset allekirjoitettiin joulukuussa, mutta Rusatomilla ei ollut oikeutta ostaa fennovoiman osakkeita
http://eng.kremlin.ru/transcripts/6503

Suomennos Raahen seudussa, epäillään, että feasibility study ei ole YVA vaan STUKin turvallisuusanalyysi
https://www.dropbox.com/s/7za7c1l8g6kqg10/14-01-29_RS_Putinin%20piinapenkissä_kuva.pdf






torstai 29. tammikuuta 2015

Koottua tietoa Pyhäjoen ydinvoimalahankkeesta

Haapavedestä Fennovoiman rahoittaja kaupunkilaisten verorahoilla

Monipuolista tietoa ja näkemyksiä Pyhäjoen ydinvoimalahankkeesta ja sen vaikutuksista. Alla on koottuna tietoa erilaisista lähteistä. On pidempiä ja lyhempiä artikkeleita, joissa kuvataan Fennovoiman toimintaa, tietoa Rosatomista, tietoa energiayhtiöiden sopimusluonteesta, jne. Mankala-termi pitää sisällään sellaista asiaa, mikä saa selkäkarvat nousemaan pystyyn. Mankala-sopimuksissa osakkeenomistajat sitoutuvat sellaiseen toimintaan, missä pahimmassa tapauksessa veronmaksajien piikki on jatkuva ja saattaa nousta hurjiin summiin. Kuntien veronmaksajat toimivat maksumiehinä. Jos olet kiinnostunut ja haluat oikeasti perehtyä, mihin Haapavesikin on sijoittamassa tässä taloustilanteessa rahojaan, perehtymällä alla oleviin artikkeleihin saat kohtalaisen kuvan. Paljon jää silti hämärän peittoon ja salailun taakse. Maanantaina 2.2. valtuusto tekee kepujohdon päätöksellä päätöksen 1,5 miljoonan euron sijoittamisesta. Nämä rahat ja niiden sijoitussalkkujen tuottama tuotto menee kankkulan kaivoon, ja Haapavedestä todennäköisesti tulee Fennovoiman rahoittaja, ei osingon saaja. Sopimukseen saattanee sisältyä piirteitä, jotka voivat täyttää petoksen merkkejä, se jää nähtäväksi. Ydinvoimalan rakentamisen kannalta Haapaveden osuudella ei ole mitään merkitystä. Se rakennetaan joka tapauksessa, osallistuu Haapavesi tai ei. Pääurakoitsijat on varattu jo Venäjältä, ja todennäköisesti suurin osa työvoimastakin tulee Venäjältä, sitten Virosta ja Puolasta. Ruplan kurssin aleneminen ja tulevaisuudennäkymät takaavat sen, että hankkeeseen ei tultane juurikaan suomalaisia urakoitsijoita käyttämään. Saamme vain murusia. Pyhäjoen tilanne isäntäkuntana ei ole verrattavissa meihin lähikuntiin. Haapavedelle sijoitettava varallisuus on erittäin tärkeä, sen nykyisestä tuottavuudesta puhumattakaan! Keskustapäättäjät jälleen kusettavat meitä Haapavetisiä harhaanjohtavilla lausunnoilla ja pötypuheilla. Reporahojen säilyttäminen nykyisissä sijoitussalkuissa on ehdottomasti Haapavetisten kannalta paras vaihtoehto. Palataan sivustolla asiaan uudelleen jonkin ajan kuluttua valtuuston kokouksen jälkeen.

Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu (PS)
Haapavesi

Ps. Alla olevat tekstit, sekä kootut artikkelit eivät ole Revon keräämiä. Kiitos aktiivisuudesta kuuluu kahdelle asiantuntijalle, jotka ovat nähneet aikaa ja vaivaa artikkeleiden lukemiseen, tutkimiseen ja kokoamiseen. Ilkka Repo on vain avannut lähteistä tänne valmiiksi suuren osan lukijoita helpottaakseen. Loputkin artikkelit ovat luettavissa teksteissä olevien lähdelinkkien kautta. Lukemisen intoa kaikille kiinnostuneille
 
 

Arvoisat Haapaveden valtuutetut, (Jari Natunen, biokemisti, FT)


Olen tutustunut Haapaveden kaupunginhallituksen pöytäkirjan liitteinä oleviin sopimuksiin,
jotka on laadittu ilmeisen tarkoituksellisen harhaanjohtaviksi.Parhaan käsitykseni mukaan sopimukset eivät ole niin edullisia kuin esittelyssä annetaan ymmärtää. Sopimuksissa otetaan pysyvästi Mankala-vastuu kunnalle, sopimuskohdat
on selvitetty oheisessa dokumentissa. Haapavesi ottaisi siten Mankala-vastuun ilman kannavuutta parantavaa veroetua. Muissa kunnissa vastuu otetaan sähköyhtiölle, mikä rajoittaa kunnan vastuuta. Pienimmällä riskillä ja halvimmalla ydinvoimaosuudet saa luopuneilta osakkailta, joilla ei ole jatkosijoitus velvoitetta. Tästä seuraa vastuu vieraanpääoman lainasta, joka on 75% kokosijoituksesta Rauman ja Turun pöytäkirjojen mukaan,eli noin 4.5 MEur, jos omapääoman sijoitus on esitetty noin 1.5 MEur. Mankala-periaatteella kunta vastaa siis koko 6 MEur sijoituksesta ja se pitää ymmärtää kunnan vastuuna esim luottokelpoisuutta määritettäessä. Lisävastuuta tulee sähkönhinnan tappiosta, jos hinnat kehittyvät markkinaennusteiden mukaan. Edelleen Oulun kv 16.6.2014 Energia johtokunta liitteestä tiedetään, että "takuuhinta" lopuu 12 toimintavuoden kohdalla, jolloin suuri osa vieraanpääoman lainaa menee maksuun.

Voimalan hinta on 6-7mrd Eur ja teho n. 1200 MW, joten siitä voi helposti laskea, että sijoituksena kerrottu noin 1.5 MEur/MW vain noin 25% (tai 27.5%) koko hinnasta. Vaikka
sopimuksessa olisi tulkinnanvaraisuutta, on ilmeistä, että muut osakkaat eivät voisi suostua siihen, tai VSFn Mankala-osaksasopimus sallisi, että hankkeeseen tulisi vapaamatkustajia,
jotka vastaavat vain noin 25% todellisista vastuista.

Ohessa selvitys sopimustilanteestanne Fennovoiman tarjous ja vanhempia kannattavuus- ja riskiselvityksiä.

Kunnioittavasti: Jari


Fennovoiman tarjous Pohjanmaalla: 

Mankala-vastuu kunnalle ilman Mankala-veroetua

Hanhikiven Sähkönmyynti(HKS) -yhtiöissä Pohjanmaan kuntia vedätetään keksinnöllä: ydinvoiman omistajana on tavallinen yhtiö ilman Mankala-vastuuta, mutta kunnalle tulee souraan Mankala-vastuu ilman Mankala-oikeuksia eli verovapautta. Haapavedellä esittelijä kertoo, että osakas vastaa "lähtökohtaisesti" vain osakepääomallaan, koska kyseessä ei ole Mankala-yhtiö. Kuntaomistajat ja asiantuntijat ovat olleet huolissaan rajattomasta Mankala-vastuusta, jos/kun toiminta osoittautuu tappiolliseksi. Nyt osakassopimuksessa kerrotaan, että yhtiön voi laittaa oikein konkurssiinkin. Mutta sitten sopimuksen loppuosaan kohtaan Muut ehdot 8.28 ja 8.31 on piilotettu pysyvästi voimaan jäävät lauseet, joilla kunnat ottavat suoraan osuutensa Fennovoiman suomalaisen omistajan VSF:n Mankala-vastuusta.
Käytännössä sisältö on sama kuin muiden kuntien Mankala-sitoumuksissa, myös siellä väitetään, että muita sijoituksia ei tarvita. Pohjanmaan tapauksessa Mankala-vastuu vain naulataan pysyvästi kuntaan kiinni. Toisaalta sopimuksella koetetaan antaa ymmärtää, että vastuusta pääsee tai sitä vähentää, jos tavallisen HKS-osakeyhtiön myy, laittaa konserniyhtiöksi tai konkurssiin.
Mahdollisesti vastaavia sopimuksia on muitakin, esimerkiksi Pohjanmaan rakennusyhtiöt ovat epävirallisesti kertoneet saavansa sopimuksen, jossa on ”suojaukset kunnossa" ja samanlainen miina saattaa olla esimerkiksi Myllyn Parhaan ja Valion Majakka Voima- osakassopimuksessa, kun Valio on esittänyt sopimuksen vain oikeutena ostaa omakustannussähköä.

Asiakirjoissa on myös Fennovoiman ja kunnan välinen sopimus, jossa Fennovoima ja kunta sopivat tietystä sijoituksesta ja MW osuudesta. Tämä sopimus kattaa kuitenkin vain
rakennusvaiheen kulut, eikä rajoita sijoittajan vastuuta http://dynasty.haapavesi.fi/djulkaisu/kokous/2015410-9-6.PDF

Ilmeisesti Haapavedellä koettiin ratkaistuksi sopimuksen riskit, kun niitä ei juuri ole esitelty. Valtuutetuille ei kerrottu sopimuksessa suoraan Haapavedelle tulevista todellisista riskeistä, kuten Mankala-riski, 75 % vieras pääoma eli yli 4,5 MEur velkasijoitus,josta kaupunki vastaa Mankala-periaatteella sekä takuuhinnan loppuminen 12 vuoden jälkeen.
Takuuhinta on korkea 50 Eur/MWh ja saattaa muodostua tappiolliseksi markkinaennusteiden mukaan. 12 vuoden jälkeen tappioriski kasvaa entisestään,jos sähkön hinta on 10 Eur/MWh alle omakustannushinnan, niin tappiota tulee oin 100 000 Eur /vuosi/MWh.

Fortum sijoittaa 300 miljoonaa, koska saa ehkä mahdollisesti 6 miljardilla vesivoimaa, kun taas Outokumpu ja SSAB-Ruukki ehkä kärkkyvät pienehköinen osuuksineen suurina sähkönkuluttajina sähkön hinnanromahtamista ylituotannolla. Oulun valtuuston papereista tiedetään,että Fennovoimalla on kaksi osakesarjaa,joilla on eri kulurakenne ja perustuen Kremlin julkaisuun voidaan olettaa, että jopa Mankala-vastuusta irroitettu osakesarja on Rosatomilla. Olun papereissa Oulu Energia kertoo, että Mankalaveroedun kannssakin hankeen kannattavuutta ei voi osoittaa.  

Tässä pelissä Haapavesi tai muut kunnat eivät saa kylkijäisiä,mutta kantavat merkittävät tappioriskit. Vaaravyöhykkeessä ovat Kalevan mukaan Pyhäjoki, Kalajoki, Siikajoki ja Oulainen.  Jos kunta haluaa edullista sähköä niin Mankala-riski kannattaa ottaa reilusti erillisenä yhtiönä olevaan sähköyhtiöön, niin ei ole koko kunnan omaisuus vaarassa. Toisaalta riskittömämpiä Fennovoimaosakkeita, ilman lisäsijoitusvelvoitteita saa luopuneilta osakkailta kuten Kuopiolta todennäköisesti puoleen hintaan tai halvemmalla. Mukana ei tällöin tule Rosatomin lainalla ostettavaan kolminkertaista (75%) velkasijoitusta, mutta jos sellaisen haluaa, niin kunta voi ostaa velaksi todennäköiseti paljon paremmalla korolla näitä vähemmän riskin osakkeita.

Uusi riski on Venäjän hallituksen myöntämän rahoituksen rajoittaminen 150 miljardiin ruplaan, jonka piti kattaa 2.4 miljardia euroa, tarkoittaen ruplan kurssia alhaisimmillaan 62,5 ruplaa euro. Kuitenkin rupla on jo pudonnut tasolle 75 ruplaan euro. Ukraina, öljy ja luottoluokitukset eivät lupaa hyvää ruplalle ja venäläinen rahoitus on sulamassa pois.

Analyysin teki FT Jari , jolla on yli 10 vuoden käytännän kokemus kansainvälisistä liikesopimuksista. Natunen toteaa; "Sopimukset vaikuttavat tehdyn johtamaan huonosti liikeasioita osaavia kuntia harhaan. Asia selviää, jos pyytää poistamaan sopimuksen tarkoituksen= eiMankala-vastuuta kunnalle mukaan melko turhilta näyttävät lauseet ja katsoo, ettei uusia tule. Tilanne on hyvin samankaltainen kuin muissa Fennovoima-kunnissa, mutta harhautus on pidemmälle viety riskien tultua julki. Tilannetta voinee myös verrata Olkiluoto3:n myyntiin, jossa yhdistävänä tekijänä ovat myös VSFn johtaja Elina Engman, silloin AREVAn edustaja, ja heikkolaatuiset sopimukset."  

"Fennovoima/VSF ei voi ottaa osakkaita ilman Mankala-vastuuta loukkaamatta muiden suomalaisten osakkaiden ja Rosatomin oikeuksia. Pohjanmaan kunnat ja pienyritykset pettävät itseään, jos luulevat, että Fennovoima-Titanicilla on ilmaisia kansipaikkoja. Huomioiden 85% rahoittaja Venäjän talousriskit ydinvoimauskovilla kuntapäättäjillä ei ole Haapaveden tavoin syytä kiirehtiä ostamaan sikaa säkissä."    

Lähdetiedot:
Sopimuksen kohdat,joilla kunnista tehdään pysyvästi Mankala-vastuullisia

Kohdassa Muut ehdot 8.28 Yleisvelvoitteet.

Kukin osakas sitoutuu toimimaan tämän Osakassopimuksen mukaan siten, että Yhtiö pystyy täyttämään VSF:n osakassopimuksesta ja VSF:n yhtiöjärjestyksestä johtuvat velvoitteensa, ja ottaa vastattavakseen tästä johtuvat velvoitteet Yhtiölle.”  


Seuraavassa lauseessa selvennetään, että vastuu on omistusosuuden kokoinen yhtiön kokonaisvastuusta. Osakassopimuksessa on toki rajoitettu sijoitus tiettyyn euromäärään ja lisäsijoituksen edellyttävän osakkaiden erillisiä päätöksiä.Osakassopimus on kuitenkin osakkaiden välinen ja kun toisaalla otetaan omistajan vastuut Mankala-yhtiöstä niin tätä vastuuta ei ole rajattu.

Käytännössa sisältö on sama kuin muiden kuntien Mankala-sitoumuksissa, myös siellä väitetään, että muita sijoituksia ei tarvita. Pohjanmaan tapauksessa Mankala-vastuu vain naulataan pysyvästi kuntaan kiinni.
Tämä löytyy osakassopimuksen kohdasta 8.31 Sopimuksen päättyminen. 

Edelleen kohdan  kerrotaan jäävän voimaa sopimuksen lakkaamisen jälkeenkin (eli jos HKS yhtiöon mennyt konkurssiin tai lakkautettu). Eli VSF- yhtiöstä sopimuksella julistettu vastuu Mankala-vastuusta jää voimaan. 




 Kaleva:

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/haapavesi-lahtemassa-mukaan-fennovoimaan/687281/
Haapaveden kh-paperit: 
http://dynasty.haapavesi.fi/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Kaupunginhallitus 19.1.2015 kohta 9 Hanhikivi-1 ydinvoimala-hankkeeseen sijoittaminen
Tieto 75 % vieraasta pääomasta, josta kunta vastaa Mankala-vastuulla, kuten KAIKIsta tappioistakin on Turun valtuuston esityksessä.
Oulu Energia kertoo Oulun kv 16.6.2015 liitteessä takuuhinnan päättymisen 12 vuoden jälkeen ja lainojen (eli vieraspääoma ilmeisesti 75 %) uudelleen pääomittamiskuluista
 katso asia §48 liite Oulu Energia liikelaitos lausunto:

Haapavedellä tai muilla Pohjanmaan kunnilla ei ole mitään syytä päättää nyt, kun rupla ja Venäjän sekä sen rahoituslaitosten luottoluokitukset ovat syöksyssä.

Uusimpana ongelmana on Venäjän hallituksen myöntämän rahoituksen rajoittaminen 150 miljardiin ruplaan, jonka piti kattaa 2.4 miljardia euroa, eli ruplan kurssia alhaisimmillaan 62,5 ruplaa euro. Kuitenkin rupla on jo pudonnut tasolle 75 ruplaan euro. Ukrainan sota osoittaa kiihtymisen merkkejä, ja suurtuottaja Iranin mukaan öljy voi pudota puoleen, jolloin rupla romahtaisi edelleen erittäin pahasti.
Itar-Tassin uutinen Venäjän rupla-rahoituksesta
 
http://itar-tass.com/en/economy/771632

Fennovoiman HKS-osakkaille uskottelema tilanne: Kunta sijoittaa tavalliseen yhtiöön, joka myy sähköä markkinoille ja saa osinkoa. Koska kyseessä on tavalline yhtiö kaaviossa ei ole vastuu nuolta kunnalta Fennvoimalle. Haapaveden liite http://dynasty.haapavesi.fi/djulkaisu/kokous/2015410-9-4.PDF

Todellinen tilanne alla Rosatomin näkemyksen mukaan. Hyvin luottokelpoiset omistajat antavat Fennovoimalle Mankala-takuut (implicit Mankal-guarantee). http://2014.atomexpo.ru/en/congress/presentations_of_the_forum/funding
Tämä on myös Kuopion näkemys asiasta ja kunnan ulkopuolisen yhtiön takuun arvellaan olevan laiton.

Haapavesi lähtemässä mukaan Fennovoimaan


Äänin 7–3 päätti Haapaveden kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki osallistuu Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Hanhikiven Sähkönmyynti (HKS) Oy:n kautta.
Haapaveden sijoitus on runsaat 1,5 miljoonaa euroa. Sijoitus oikeuttaa HKS:n osakkeenomistajan arviolta noin yhden megawatin teho-osuutta vastaavaan omistukseen HKS:stä.
Fennovoiman pääomistaja Voimaosakeyhtiö SF (VSF) on tarjonnut eräille Pohjois-Pohjanmaan kunnille mahdollisuutta osallistua Hanhikivi I -hankkeeseen. Se tapahtuisi VSF:n omistajana tulevan Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n kautta.
Pohjois-Pohjamaan kunnista asian valmistelussa ovat olleet mukana Haapaveden, Kalajoen, Oulaisten, Pyhäjoen ja Siikajoen kunnat.


Oulun Energia -liikelaitoksen johtokunnan lausunto osallistumisesta Fennovoiman ydin-voimahankkeeseen

Kaupunginhallitukselle on pyydetty Oulun Energia -liikelaitoksen johtokunnalta lausunto osallistumisesta Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Oulun Energia -liikelaitoksen johtokunta on käsitellyt asiaa kokouk-sessaan 5.6.2014.

Oulun Energia -liikelaitoksen johtokunta esittää lausuntonaan seuraavaa:

Voimaosakeyhtiö SF on lähettänyt Oulun kaupunginjohtajalle 20.5.2014 päivätyn kirjeen, jossa se tarjoaa Oulun kaupungille/Oulun Energialle osallistumismahdollisuutta ydinvoimahankkeeseen Voimaosakeyhtiö SF:n osakeomistuksen kautta.

Tarjouksessa ehdotetaan, että omistusjärjestelyt toteutetaan merkitsemällä yhtiön osakkeita suunnatussa osakeannissa siten, että osakkeita merkittäisiin yhteensä 16 – 24 miljoonalla eurolla. Osakeannissa merkit-tävät osakkeet oikeuttaisivat 10 - 15 MW:n sähköteho-osuuteen voimalaitoksen kapasiteetista.

Oulun Energian toimesta on perehdytty tarjoukseen ja pyritty selvittämään osakehankinnan liiketaloudellista kannattavuutta ja hankkeeseen liittyviä taloudellisia riskejä.

Arviointi ja johtopäätökset perustuvat sopimusten ja tuotantokustannusten osalta yhtiöiden antamaan luotta-mukselliseen tietoon, joka on salassapitosopimuksen alaista.

Voimaosakeyhtiö SF on esitellyt yhtiön ja Fennovoiman yhtiöasiakirjojen pääasiallisen sisällön. Voimalaitok-sen toimitussopimukseen (EPC) ei ole yksityiskohtaisesti tutustuttu.

Osakassopimuksissa on määritetty osakkaiden oikeudet ja velvollisuudet, vastuut yhtiön kiinteistä ja muuttu-vista kustannuksista, päätöksenteko yhtiössä, lunastusmenettely osakkaiden luovutuksessa ja määräykset yhtiön hallinnosta mm. osakkaan oikeudesta nimetä edustaja yhtiön hallitukseen.

Fennovoiman osakkeet jakautuvat kahteen eri osakesarjaan, joilla on eri kustannusrakenne. Osakassopi-muksessa laitoksen toimittajan omistus on rajattu alle puoleen.

Yhtiöjärjestykset ja osakassopimusten keskeiset kohdat vastaavat monien muiden Mankala- yhtiöiden sopi-muksia. Poikkeuksellista on, että osakassopimuksessa on sovittu Voimaosakeyhtiön osakkaille kiinteä etukä-teen sovittu omakustannushinta laitoksen kaupallisen käytön alusta 12 vuodeksi eteenpäin pois lukien kui-tenkin eräitä laitostoimittajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevia kustannustekijöitä. Lisäksi osak-kaiden vastuu voimalaitoksen rakennusaikana rajoittuu vain yhtiön rahoittamiseen etukäteen sovitun rahoi-tussuunnitelman mukaisesti.

Hankkeeseen liittyviä riskejä ja niiden vaikutuksia on arvioitu kattavasti laitoksen tilaajan laatimissa doku-mentissa.

Voimaosakeyhtiöltä saatujen laitoksen investointi- ja käyttö- ja rahoituskustannustietojen ja käytettävissä olevien sähkömarkkinaennusteiden perusteella investoinnin kannattavuutta on tarkasteltu ns. kassavirran nettonykyarvomenetelmällä.

Investointilaskennan tulos on herkkä laskennan lähtöarvoille erityisesti, kun kyse on poikkeuksellisen pitkän pitoajan hankkeesta. Investointipäätökseen vaikuttavat sen vuoksi merkittävästi investoijan omat näkemyk-set ja odotukset mm. tulevasta talouden, energiapolitiikan ja sähkömarkkinoiden kehityksestä. 2

Suoritettujen tarkastelujen perusteelta ei hankkeen liiketaloudellista kannattavuutta voitu suoraan osoittaa. Investoinnin tuotto-odotukset suhteessa hankkeen riskeihin jäävät alhaisiksi arvioinnissa käytetyillä oletuksil-la.

Investoinnin kannattavuuden kannalta keskeinen riski on markkinahintariskin ohella jälleenrahoitukseen koh-distuva riski 12 vuoden omakustannushintatakuun päättyessä. Yhtiöllä on tuolloin merkittävästi pitkäaikaista velkaa ja pääomakustannus vaikuttaa siten ratkaisevasti sähkön omakustannushintaan.

Mankala-yhtiössä osakkaat sitoutuvat yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen mukaisesti vastaamaan kaikis-ta yhtiön kuluista. Sähkö myydään yhtiön osakkaille omakustannushintaan. Verotettava tulos muodostuu vasta osakasyhtiöissä sähkön markkinahinnan ja omakustannushinnan erosta.

Kannattavuustarkastelu on tehty tässä yhteydessä pelkästään liiketaloudellisin perustein ja hankkeen muita vaikutuksia mm. aluetalouteen tai muuhun liiketoimintaan ei ole käsitelty.

Mikäli Oulun kaupunki päättää hankkia Voimaosakeyhtiön osakkeita ja osakkuuden taloudelliset riskit jäävät vuodenvaihteessa syntyvän Oulun Energia Oy:n kannettaviksi, hankkeen taloudelliset vaikutukset tulee huomioida yhtiölle asetettavissa tuottotavoitteissa.

Oulun Energia -liikelaitoksen johtokunta



Öljy notkahti taas - Iran valottaa uhkakuvia

Öljyn hinta putosi lähes 5 prosenttia tiistaina sen jälkeen, kun Kansainvälinen valuuttarahasto IMF laski maailmantalouden kasvuennustettaan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Öljyn notkahdusta syvensi myös keskeisen tuottajamaan Iranin vihjaus, jonka mukaan raakaöljyn hinta voi vajota jopa 25 dollariin tynnyriltä. Iranin mukaan tämä on todennäköistä, ellei öljynviejämaiden järjestö OPEC ryhdy toimiin.

Iranin öljyministeri Bijan Zanganeh kertoi, ettei OPEC:in tiedetä harkitsevan öljyn hintaa tukevien toimien aloittamista.

Brent-raakaöljy laski 48, 45 dollariin iltapäivällä, kun vielä aamulla Brent-laadun hinta oli 48,79 dollaria. WTI-raakaöljy vajosi 1,95 dollaria. WTI kohosi 46,74 dollariin tynnyriltä käytyään päivän aikana vain 46, 23 dollarissa.

Hyvät Haapaveden kaupunginvaltuuston jäsenet 


Lähetän teille tämän viestin liittyen Haapaveden suunnitelmiin lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen, joka on valtuuston 2.2.2015 pidettävän kokouksen asialistalla. En hyväksy Haapaveden suunniteltua osakkuutta tässä hankkeessa, enkä usko, että kuntalaiset hyväksyvät rahojensa sijoittamista Fennovoiman erittäin riskialttiiseen hankkeeseen. 

Mahdollisen Fennovoima-osakkuuuden kohdalla tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että Fennovoima on Mankala-yhtiö. Tämä tarkoittaa, että sijoittajan vastuu ei rajoitu sijoitettuun pääomaan, vaan sijoittajat vastaavat yhteisvastuullisesti yhtiön veloista ja vastuista. Jos Fennovoima joutuu vaikeuksiin, osakkaat - Haapavesi mukaan lukien - joutuvat maksamaan kulut omasta pussistaan. Asiantuntijoiden (mm. kuntaneuvos Pentti Hakulinen ja taloustieteen professori Matti Liski Aalto yliopistosta) arviota hankkeen taloudellisista riskeistä kunnille :"Asiantuntija: Kunnat eivät ymmärrä Fennovoiman riskejä – piikki on auki tappiin asti" (http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7119250.html). 

Kannattaa myös ottaa huomioon, että ydinsähkön kannattavuus ja kilpailukyky on laskenut esimerkiksi Olkiluodon ydinvoimaloissa (joiden tuottama sähkö on hinnaltaa huomattavasti edullisempaa kuin Fennovoiman arvioitu sähkön hinta). Ydinvoiman kannattavuuden heikentyminen on yksi syy esim. TVO:n tammikuun alussa aloittamille yt-neuvotteluille:http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/teollisuuden-voima-aloittaa-isot-yt-neuvottelut/4675230 . Fennovoiman tarjoama osakkuussähkö on kallista, ja tuoton saaminen sijoutukselle olisi erittäin epätodennäköistä. Tällä hetkellä Nord Poolin sähköpörssistä voisi ostaa sähköä vuodelle 2023 hintaan 35e/mWh, mikä on huomattavasti alle Fennovoiman tarjoaman hinnan (http://www.talouselama.fi/uutiset/mita+saa+kun+sijoittaa+miljoonan+fennovoimaan+vastaus+voi+yllattaa/a2248360). Ei kai mielestänne ole järkevää sitoa tällä hetkellä tuottavasti sijoitettuja Repo-rahoja tähän riskihankkeeseen, josta mahdollisesti saatavasta sähköstä joutuisitte maksamaan selkeästi markkinahintoja korkeampaa hintaa? 

Fennovoiman suurin yksittäinen osakas on venäläinen ydinvoima- ja ydinaseyhtiö Rosatom, joka on kokonaan Venäjän valtion omistuksessa. Kun pohditte suhtautumistanne Fennovoiman hankkeeseen, kannattaa ottaa huomioon myös se,että Rosatom on erittäin tiukasti Putinin ja Kremlin valvonnassa, ja että se vastaa myös Venäjän ydinaseista (http://www.hs.fi/ulkomaat/a1410844053566?jako=1d73f1798bfa5131bbfaf887aea51cab). Ukrainan kriisi lisää myös Fennovoiman hankkeen riskejä, ja on täysin mahdollista, että Rosatom voi joutua EU:n pakotelistalle (http://www.tekniikkatalous.fi/energia/yle+pakotteet+voivat+vaikuttaa+venajan+kansainvalisiin+sopimuksiin++miten+kay+fennovoiman/a977786, ja http://www.tekniikkatalous.fi/energia/raahen+seutu+uudet+venajapakotteet+voisivat+uhata+fennovoimaa/a1043280). Talouspakotteilla voi olla myös vaikutuksia Rosatomin hankkeen rahoitukseen. 

Enemmistö suomalaisista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista (http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/11/01/te-jo-enemmisto-suomalaisista-vastustaa-lisaydinvoimaa/201315231/12), ja Ukrainan kriisi on vaikuttanut negatiivisesti Fennovoiman hankkeen kannatukseen kansalaisten keskuudessa, eli yli 60% äänestäjistä hyllyttäisi Fennovoiman hankkeen täysin (http://seura.fi/puheenaihe/seuran-gallup-kansa-ottaisi-fennovoimasta-aikalisan/). 

Toivoisin, että päätöstä muodostaessanne tutustuisitte kattavasti alla oleviin Fennovoiman hanketta käsitteleviin raportteihin ja artikkeleihin, esimerkiksi Ympäristöministeriön Fennovoiman PAP-hakemuksesta (2014) antamaan palautteeseen (http://www.tem.fi/files/40171/Ymparistoministerion_lausunto_16.5.2014.pdf). STUK on puolestaan todennut lausunnossaan, että Rosatomin tarjoamaan ydinvoimalaitokseen joudutaan tekemään muutoksia turvallisuuspuutteiden takia, ja että tämä suurentaa hankkeen viivästymisriksiä entisestään (http://yle.fi/uutiset/paajohtaja_stukin_vaatimuksilla_voi_olla_vaikutuksia_fennovoiman_aikatauluun/7258946), ja että Fennovoiman organisaatio ja ydinvoimaosaaminen eivät ole riittäviä hankkeen turvalliseen toteuttamiseen (http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/stuk-fennovoiman-organisaatio-on-liian-ohut/665273/). 

Haluan myös muistuttaa siitä, että Fennovoiman ja Rosatomin hankkeessa on edelleen paljon avoimia kysymyksiä, yhtenä suurimmista Fennovoimalta puuttuva korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitusratkaisu, johon rakentamisluvan hakeminen on kuitenkin ehdollistettu. Hankkeen ympärillä on vellonut keskustelu mm. Fennovoiman tilaamasta, Rosatom-TVELin kierrätetystä uraanista valmistamasta ydinpolttoaineesta. Sveitsiläinen Axpo lopetti tämän polttoaineen tilaukset, koska sille ei myönnetty lupaa tutustua olosuhteisiin Tseljabinskissä Majakin alueella, jossa ko. polttoaine valmistetaan (ks. mm:http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/fennovoima-valitsi-polttoaineeksi-kierratetyn-uraanin-stuk-yllattyi/654642/ jahttp://www.nzz.ch/aktuell/schweiz/atomdebatte-axpo-bezieht-kein-uran-mehr-aus-majak-1.18230040). Majakin alue, jossa tapahtui Kystymin ydinonnettomuus vuonna 1957, on yksi maailman saastuneimmista alueista, ja sieltä vuotaa edelleen radioaktiivisia aineita ympäristöön: http://fi.wikipedia.org/wiki/Majak

Vaikka Rosatomin edustajat mielellään kuvaavatkin yhtiötä maailman johtavaksi ydinreaktorien rakentajaksi, sen ydinvoimalahankkeissa eri puolilla maailmaa on ollut lukuisia ongelmia, ja julkisuudessa on esitetty myös epäilyjä sen mahdollisuuksista viedä näin monta samanaaikaista ydinvoimaprojektia kunnialla ja turvallisesti loppuun. Esimerkiksi Vietamissa Rosatomin ydinvoimalahanketta on lykätty usealla vuodella turvallisuuteen liittyvien ongelmien takia (http://www.rferl.org/content/russia-vietnam-nuclear-delay/25231766.html). Turkissa Rosatomin ydinvoimalahanke myöhästyy mm. YVA-selvityksen puutteiden takia (http://www.reuters.com/article/2013/10/08/us-turkey-nuclear-delay-idUSBRE9970D120131008) ja Intiassa Rosatomin alihankkijan Zio Podolskin toimittamien viallisten, kakkoslaatuisten osien takia, jotka saattavat pahimmassa tapauksessa vaarantaa reaktorin turvallisen käytön (http://www.newindianexpress.com/opinion/Resolve-Koodankulam-issues/2013/04/19/article1551164.ece#.UwPWirT9GUk). Rosatom onkin ryvettynyt korruptioskandaaleissa, ja Venäjän sisäministeriön suorittamissa tutkimuksissa on paljastunut mm. että Rosatom on käyttänyt suunnittelutöissään opiskelijatyövoimaa, mikä on puolestaan nostanut esiin huolen laitoksen ja polttoaineen turvallisuudesta (http://www.kauppalehti.fi/etusivu/ruotsissa+nousi+kohu+rosatom-skandaaleista/201402626657). 

Toivoisin vielä lopuksi, että tutustuisitte suomalaisen professoriryhmän raporttiin "Kasvua ja Työtä Uudella Energiapolitiikalla" (http://www.proliitto.fi/media/assets/pdf/valiaikaiset/embargo-kasvua-ja-tyo-cc-88llisyytta-cc-88-uudella-energiapolitiikalla.pdf), joka on herättänyt paljon kiinnosutsta myös suomalaisissa yrityksissä (http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/05/15/suomalaisyrityksia-liittyi-uudistusmielisten-energiaprofessorien-tukiryhmaan/20146879/170), ja pyrkisitte kaikissa kunnan päätöksissä edistämään hajautetun uusiutuvan energiatuotannon rakentamista. 

Toivon, että punnitsette asiaa todella tarkkaan, ja päätätte olla lähtemättä mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen. 
 
 

Lisää artikkeleita eri lähteistä:


 

Asiantuntija: Kunnat eivät ymmärrä Fennovoiman riskejä – piikki on auki tappiin asti

AA
30.09.2014 10:13

Kunnat eivät ymmärrä, millaisia riskejä ne ottavat päästäessään omistamansa energiayhtiöt mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, vantaalainen kaupunkineuvos Pentti Hakulinen sanoo.

– Monien energiayhtiöiden johto haluaa vaieta asian kuoliaaksi.

Fennovoima, kuten iso osa muistakin suomalaisista energiayhtiöistä, toimii Mankala-periaatteella.

Siinä yritys jakaa omistajilleen osingon sijaan omakustannushintaista sähköä. Malli on voimalayhtiöille verotuksellisesti edullinen.

Monien energiayhtiöiden johto haluaa vaieta asian kuoliaaksi. (Pentti Hakulinen)

TAVALLISESSA osakeyhtiössä sijoittajan vastuu yhtiön veloista rajoittuu sijoitettuun pääomaan.

Konkurssiyhtiön osakkeiden arvo voi pudota nollaan, mutta sijoittajien muu omaisuus on turvassa.

Toisin on Mankala-yhtiössä, Hakulinen kertoo. Niissä sijoittajat vastaavat yhteisvastuullisesti yhtiön veloista ja vastuista sekä esimerkiksi käyttö- ja huoltokustannuksista.

Hakulisen mukaan vain harvat päättäjät ymmärtävät, millaiseen suohon ongelmiin ajautunut ydinvoimayhtiö voi viedä omistajansa, jotka joutuvat kuittaamaan yhtiön velat ja kulut.

SUOMENMAAN tietojen mukaan kuntien energiayhtiöt omistavat Fennovoimasta jopa 40 prosenttia.

Kuntien omistamat yhtiöt saavat markkinoilta yleensä edullista lainaa. Tämä johtuu siitä, että niitä ei perinteisesti ole päästetty konkurssiin.

Jos tästä periaatteesta halutaan pitää kiinni voimalayhtiön ajautuessa vaikeuksiin, joutuvat kunnat paikkaamaan tytäryhtiöidensä taloutta omasta pussistaan.

Kunnat ovatkin toivottuja kumppaneita Mankala-yhtiöihin, koska niillä on verotusoikeus. Piikki on tarvittaessa auki syvälle asukkaiden taskuihin.

HAKULINEN on kuntien tilintarkastusyhtiö Audiatorin entinen toimitusjohtaja ja Kajaanin entinen kaupunginjohtaja.

Energia-asioihin hän perehtyi energiayhtiö Graninge Kainuun hallituksen puheenjohtajana.

Hän kummastelee, miksi kunnat eivät kartoita ydinvoimahankkeen riskejä kunnolla.

– Jos riskiselvityksiä ei voida tai haluta tehdä, se on eduskunnalle riittävä syy olla myöntämättä lupaa näin vahvasti kuntaomistukseen pohjaavalle hankkeelle, hän toteaa.

AALTO-YLIOPISTON taloustieteen professorin Matti Liskin mukaan Fennovoima on omistajilleen suuri riski (Helsingin Sanomat 24.9.).

– On syytä kysyä, miksi kuntien verorahoilla pelataan tällaista riskipokeria, Hakulinen sanoo.

Hänen mukaansa läpi vuosikymmenten on lähdetty siitä, että veronmaksajien rahoilla ei tehdä riskisijoituksia.

Liski arvioi, että voimalayhtiö ei ole kannattava ennen vuotta 2040. Hakulisen mielestä voimalaan sijoitettavia rahoja tarvittaisiin peruspalveluiden hoitamiseen jo paljon aikaisemmin.

Miksi kuntien verorahoilla pelataan tällaista riskipokeria?(Pentti Hakulinen)

RISKEISTÄ puhuminen ei ole teoreettista pohdintaa, vaan ne ovat todellisuutta jo nyt, Hakulinen korostaa.

Tätä hän perustelee sillä, että pelkästään Olkiluodon ydinvoimalan kolmannen reaktorin myöhästyminen on tähän mennessä aiheuttanut omistajilleen Lappeenrannan teknillisen yliopiston arvion mukaan 1,2–1,8 miljardin euron tappiot.

Oma lukunsa on, että rakennuskustannukset ovat kaksin- tai jopa kolminkertaistuneet alkuperäisestä suunnitelmasta.

YDINVOIMAHANKETTA on kunnissa ajettu asukkailta ja päättäjiltä pimennossa, Hakulinen sanoo.

Hän käyttää esimerkkinä Vantaan Energiaa, joka päätti vastikään nostaa omistusosuuttaan Fennovoimasta.

Vantaan Energian omistavat yhdessä Vantaan ja Helsingin kaupungit, joissa on yli 800 000 asukasta. Hakulisen mukaan päätöksen ydinvoimahankkeesta on tehnyt energiayhtiön yhdeksänjäseninen hallitus.

– Valtuustoja ei ole vaivattu, eikä myöskään omistajaohjauksesta vastaavaa kaupunginhallituksen yleisjaostoa. Se on vääryys kunnallishallinnon pyhiä periaatteita vastaan.

VANTAALAINEN kaupunginvaltuutettu Johannes Hirvaskoski (kesk.) kertoo, että valtuutetut saivat tietää omistusosuuden nostamisesta vasta lukiessaan siitä sanomalehdestä.

Tarkastuslautakunnan varajäsenenä toimiva Hirvaskoski syyttää energiayhtiötä salailusta.

– Emme ole saaneet moniin Fennovoimaan liittyviin kysymyksiin vastauksia.

Samuli Nissilä
Suomenmaa

Teollisuuden Voima aloittaa isot yt-neuvottelut

TALOUS JULKAiSTU 08.01.2015 10:36

Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima (TVO) aloittaa lähes koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 110 henkilötyövuoden vähennykseen. Yhtiö tavoittelee 15 miljoonan euron säästöä vuotuisiin kuluihin.

Toimitusjohtaja Jarmo Tanhua perustelee säästötarvetta sillä, että Olkiluodon tuottaman sähkön kilpailukyky on heikentynyt ja näkymät ovat epävarmat. Sähkön markkinahinta on laskenut, eikä tilanteen paranemista ole näköpiirissä lähiaikoina.  

- Lisäksi ydinvoiman tuottamiseen kohdistuvat kustannukset ovat nousseet ja Olkiluoto 3 -projektin viivästyminen aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia, Tanhua toteaa tiedotteessa.  

TVO:lla on nyt yhteensä noin 840 työntekijää. Yt-neuvottelujen ulkopuolelle jäävät ydinvoimalaitoksen käyttövuorojen henkilöstö, voimalaitospäivystäjät ja STUKin määrittelemät asemavaltuutetut.  

Mitä saa, kun sijoittaa miljoonan Fennovoimaan? Vastaus voi yllättää

Matti Kankare

16.5.2014 

Kannattaako Fennovoima-ydinvoimahankkeeseen laittaa rahaa kiinni? Nykyisillä oletuksilla sijoitukselle on vaikea saada kummoista tuottoa.

Ydinvoimayhtiö Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimahankkeeseen osallistuminen vaatii osakkailta noin miljoonan euron panostuksen 10 vuoden aikana. Näin laski Ylelle suomalaisosakkaita hankkeessa edustavan Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen.

Emme ole kovinkaan suuresti julkisuudessa puhuneet siitä, minkälaisella osuudella Fennovoimassa voi olla mukana, mutta suuruusluokka on, että kymmenen vuoden aikana pitäisi pystyä sijoittamaan noin miljoona euroa. Jos mainosmiesmäisesti asian puen: miljoonalla mukaan”, Ottavainen totesi.

Hyvä mainospuhe Ottavaiselta.

Kriittiselle sijoittajalle Ottavainen olisi voinut kuitenkin avata tarkemmin, mihin sijoittaja itse asiassa hankkeessa sitoutuisi ja minkälaista tuottoa sijoittaja voisi sijoittamalleen miljoonalle eurolle ydinvoimalasta saada.

Asia yksi. Minkä osuuden voimalan tehosta miljoonalla eurolla saa?

Fennovoima ei ole kertonut tarkasti, millä hinnalla venäläinen Rosatomvoimalan rakentaa ja rahoittaa. Oletuksena on edelleen, että teholtaan 1200 megawatin ydinvoimalan rakentaminen maksaa noin kuusi miljardia euroa.

Pörssiyhtiö Outokumpu kertoi, että se ostaa voimalan tehosta 150 megawattia eli 12,5 prosenttia noin 210 miljoonalla eurolla.

Jos tätä lukua käyttää lähteenä, yksi megawatti tehoa maksaa 1,4 miljoonaa euroa. Miljoonalla eurolla saisi siten ostettua voimalan tehosta noin 0,7 megawattia eli 710 kilowattia (1 megawatti=1000 kilowattia).

Ydinvoimaloiden kapasiteetin käyttöaste on ollut Suomessa yli 90 prosenttia. Tällä käyttöasteella laskien vuoden 8760 tunnista ydinvoimala on käynnissä 7884 tuntia. Eli sijoittajan osuudella ydinmylly tuottaa sähköä kaavalla 710kW * 7884 h = 5 597 640 kWh vuodessa.

Pyöristettynä edellä mainittu lukema on 5 600 megawattituntia.

Asia kaksi. Mankala-periaatteella toimivassa voimalassa sijoittajat paitsi investoivat, sitoutuvat eli ovat velvollisia ostamaan sähkön voimalasta sen omakustannushintaan. Pekka Ottavainen on sanonut, että Fennovoiman voimalan omakustannushinta on enintään 50 euroa megawattitunnilta.

Pidetään lähtökohtana tätä 50 euroa. Sijoittaja sitoutuu ostamaan voimalasta sähköä 5600 megawattituntia edellä mainittuun hintaan eli 5600*50 = 280000 euroa.

Sijoittaja on siis ensin pannut voimalan rakentamiseen rahaa kiinni 10 vuoden aikana yhteensä miljoona euroa. Tämän jälkeen hänen täytyy ostaa voimalasta sähköä voimalan omakustannushintaan, joka ainakin alkuvuosikymmenet on Ottavaisen mainitsema 50 euroa megawattitunnilta. Voimalan käyttöikä on 60 vuotta.

Sijoittajalle asia on yksinkertainen silloin, jos hän toimii  niin kuinOutokumpu: ostaa sähkön omaan käyttöön ja lisäarvo sekä saatava tuotto syntyy Outokummun tekemistä muista tuotteista. Outokummulle on tärkeää, että sillä on varma sähköntuotantolähde ja varma tieto hinnasta vuosikausiksi.

Asia kolme. Entä jos sijoittajalla ei ole sähkölle omaa käyttöä, vaan hän myy sen eteenpäin markkinoille? Nord Poolin sähköpörssissä määritellään pitkälle, millä hinnalla sähköä ostetaan ja myydään Pohjoismaissa. Tällä hetkellä vuoden 2023 sähköä voi ostaa pörssistä noin 35 eurolla megawattitunnilta.

Sähkön hinta vaihtelee Pohjolassa tosin pitkälti Norjan ja Ruotsin vesitilanteen sekä kysynnän mukaan eli vuonna 2024 sähkön hinta tukkumarkkinoilla saattaa olla hyvinkin 50 euroa tai enemmän megawattitunnilta. Mutta se voi olla myös vähemmän.

Fennovoiman voimalaan sijoittavalle tämä tieto olisi kuitenkin kullanarvoinen sijoituspäätöksen tueksi. Tuotto sijoitukselle pitää kuitenkin ajatella ainakin 20-30 vuoden tähtäimellä, ehkä 40 vuoden tähtäimellä.

Esimerkiksi viiden prosentin tuotto miljoonalle eurolle tarkoittaa 50 000 euroa. Tämä saadakseen sijoittajan pitäisi saada sähköstään tukkumarkkinoilla ennen veroja ja muita kuluja keskimäärin 60 euroa megawattitunnilta ja silti pelkän pääoman takaisinmaksuaika olisi parikymmentä vuotta.

Jos Suomi takaisi Ison-Britannian tavoin ydinsähköön investoiville 109 euron megawattituntihinnan 30 vuodeksi tai edes tuulisähkölle annettavan 83,5 euroa 12 vuodeksi, niin miljoonan euron sijoituksessa voisi olla jotain järkeä.



HS-ANALYYSI:

Fennovoiman vähemmistöomistaja Rosatom on Putinin tiukassa ohjauksessa

Venäjän valtiollinen atomienergiayhtiö vastaa myös Venäjän ydinaseista

ULKOMAAT 17.9.2014 7:57
HELSINGIN SANOMAT

Fennovoiman laitetoimittaja ja vähemmistöomistaja Rosatom on harvinaisen tiukasti Kremlin ohjauksessa jopa Venäjän valtion energiayritykseksi.

Yhtiön korkein päättävä elin on yhdeksänhenkinen valvontaneuvosto, johon kuuluu kahdeksan presidentinhallinnon ja Venäjän hallituksen edustajaa sekä yhtiön toimitusjohtaja. Valvontaneuvoston jäsenet nimittää presidentti Vladimir Putin.

Rosatomin toimiala on herkkä, sillä yrityksen vastuulla on sekä ydinvoimatuotanto että ydinaseet.

"Tämä on Venäjän strateginen teollisuuden ala. Öljy ja kaasu ovat toki myös, mutta ne toimivat puhtaammin bisneslogiikan säännöillä", sanoo Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta.

Ydinvoimalan toimittaminen Suomeen on valtionyritykselle merkittävää paitsi taloudellisesti myös poliittisesti.

Ydinvoima on yksi Venäjän harvoista korkean teknologian vientituotteista, ja Suomen tiukkoina tunnettujen ydinvalvontaviranomaisten hyväksymä laitos olisi hyvää mainosta venäläiselle ydinosaamiselle.

Voimala olisi Rosatomin ensimmäinen Aasian ja entisen itäblokin maiden ulkopuolella. Aiemmin Rosatom on rakennuttanut voimalan esimerkiksi Iraniin, jonka ydinohjelman rauhanomaisuutta epäillään lännessä.

Rosatom perustettiin vuonna 2007, kun ydinenergiaministeriön toimiala muutettiin valtionyritykseksi duumassa hyväksytyssä uudelleenjärjestelyssä. Ydinvoimatuotanto ja ydinaseet ovat perua Neuvostoliiton ydinohjelmasta.

Rosatomin synnyttäneen lainmuutoksen esitteli silloin toista presidenttikauttaan lopetellut Putin, joka palautti 2000-luvulla muitakin energiayrityksiä suurliikemiehiltä takaisin valtion hallintaan.

Ukrainan sota on herättänyt pelkoa, voiko Venäjän valtio käyttää Rosatomin toimittamia ydinvoimaloita ulkopoliittisena painostuskeinona Gazpromin kaasutoimitusten tavoin.

Suomen pääministeri Alexander Stubb ei sunnuntaina antamansa lausunnon mukaan tähän usko. Stubb sanoi pääministerin kyselytunnilla, että myös Ukrainassa jopa 50 prosenttia sähköstä tulee Rosatomin tuottamasta ydinvoimasta, eikä ongelmia ole kriisin aikana ollut.

Vaikka suoraa painostusta ei esiintynyt, Tynkkysen mukaan Rosatomilla on ollut poliittista vaikutusta myös Ukrainassa.

"Kun Rosatom tuottaa valtaosan Ukrainan sähköenergiantuotannosta, on selvää, että Ukrainan liikkumatila kaasusopimuksen suhteen on kapeampi", Tynkkynen sanoo.

Yhdysvallat ja Britannia jäädyttivät ydinvoimayhteistyön Rosatomin kanssa keväällä Venäjän vallattua Krimin niemimaa Ukrainalta.

Huolta on herättänyt myös vuosikymmenien sitoutuminen venäläistoimittajaan. Rosatomin pääjohtaja Sergei Kirijenko sanoi tammikuussa presidentti Putinille uskovansa, että Suomeen rakennettava ydinvoimala olisi käytössä jopa 80 vuotta. "Tämä tarkoittaa, että toimitamme polttoainetta [uraania] ja suoritamme kunnostus- sekä korjaustöitä 80 vuoden ajan", Kirijenko sanoi Kremlin julkaiseman keskustelun mukaan.

 

Yle: Pakotteet voivat vaikuttaa Venäjän kansainvälisiin sopimuksiin - miten käy Fennovoiman?

Ylen uutisten mukaan länsimaiden asettamat pakotteet saattavat vaikuttaa Venäjän ydinsopimuksiin ulkomaiden kanssa. Näin kerrottiin Ylen mukaan Venäjän valtion Rosatom-korporaatiosta torstaina.

Rosatomin tytäryhtiö Rusatom Overseasin osallistuu Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimalan rakentamiseen. Aikataulun mukaan ydinvoimala tuottaisi sähköä vuonna 2024. Yhtiön johtajan Sergei Kirijenkon mukaan yhtiön kansainvälisistä sopimuksista osa voi joutua poliittisten rajoitusten kohteeksi

Ruotsissa nousi kohu Rosatom-skandaaleista

ma 10.2.2014 16:28 | Päivitetty ma 10.2.

Rosatomin näyttely Atomexpo 2013 -näyttelyssä Pietarissa.

Ruotsissa on noussut kohu Vattenfallin ydinpolttoainekaupoista venäläisen Rosatomin kanssa. Rosatomia on rakentamssa Fennovoimalle ydinvoimalaa myös Suomeen.

Skandaaliyhtiöksi” Ruotsissa leimattu Rosatom on myös Suomeen suunnitellun Fennovoimanydinvoimalatoimittaja.

Dagens Industri -lehti kirjoittaa tänään maanantaina pääjutussaan Rosatomin ympärillä kuohuvista skandaaleista, joista suurin on korruptioon liittyvä kavalluspetos. Ruotsalaisia huolestuttaa korruption ja muiden ongelmien mahdollinen vaikutus Rosatomin Vattenfallille myymän ydinpolttoaineen turvallisuuteen. Ruotsi on ensimmäinen eurooppalainen länsimaa, joka on solminut Rosatomin kanssa sopimuksen uudenlaisen ydinpolttonesteen ostamisesta.

Päätös itsessään on jo puhuttanut Ruotsissa, sillä maan päätös ydinpolttoaineen käytöstä on EU-politiikan vastaista: EU kun pyrkii vähentämään riippuvuuttaan venäläisestä energiantuonnista.

Sekä Vattenfall että Rosatom ovat kummatkin valtiollisia yhtiöitä.

Nyt Rosatomin ympärillä pyörivä korruptioskandaali on noussut valtakunnan tason puheenaiheeksi Ruotsissa. Venäläinen uutistoimisto Itar-Tass kertoo, että Rosatomia ravistelee törkeäksi luokiteltava kavallustapaus. Yhtiön työtekijöitä on ollut mukana kavaltamassa 50 miljoonan ruplan eli miljoonan euron arvoista summaa. Asiasta käydään parhaillaan oikeutta ja syytettyjä uhkaavat jopa kymmenen vuoden vankeustuomiot.

Venäjän sisäministeriö on myös vahvistanut rikosvyyhdessä paljastuneen, että Rosatom käyttää suunnittelussaan opiskelijatyövoimaa. Tämän pelätään osaltaan vaarantavan ydinpolttoainehankintojen turvallisuutta.

Rosatomin korruptioskandaali ei ole yhtiössä ensimmäinen. Venäläisetkin mediat kirjoittavat, että korruption esiintyminen ylipäänsä on vaaraksi yleisen ydinturvallisuuden kannalta. ”Tämän, jos minkä, pitäisi kiinnostaa niin Vattenfallia kuin Ruotsin valtiotakin”, Dagens Industri kirjoittaa. Valtio kun on sitoutunut noudattamaan monia eettisiä periaatteita, jotka koskevat myös niiden materiaalitoimittajia.


-----Alkuperäinen viesti----- Lähettäjä: Lähetetty: 23. huhtikuuta 2014 0:26 Vastaanottaja: kuuleminen@tem.fi Aihe: YVA-palaute, Diaarinumero: TEM/1965/08.04.01/2013 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto kuuleminen@tem.fi Asia: Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen Ympäristövaikutusten arviointiselostus 2014 Diaarinumero: TEM/1965/08.04.01/2013

 
Haluan huomauttaa Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta alueen mökkiläisenä ja aktiivisena käyttäjänä seuraavaa: Vaikutukset alueen talouteen tulisi esittää siten, että päätöksentekijöille muodostuisi selkeä kuva hankeen todellisista vaikutuksista mm. työllistävyyteen erityisesti paikallisella tasolla. Uutisoinnissa on useaan otteeseen viitattu siihen, että paikallinen työllistävyysvaikutus on hyvin epävakaalla pohjalla. Hanketta ei voi perustella työllistävyysvaikutuksella, mikäli toimijalla ei ole minkäänlaista sitoumusta asian suhteen. YVA-selostuksessa on jätetty täysin käsittelemättä 0-vaihtoehdon kohdalla uusiutuvien energiamuotojen vaihtoehto, joka on mm. helmikuussa julkaistussa Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla -raportissa keskeisessä osassa. Sitä vastoin 0-vaihtoehdon ratkaisuna esitellään yksinomaan kivihiililahteen käyttäminen, joka osoittaa nykytiedon valossa erittäin kapeakatseista ajattelua. Yva-selostuksesta saa täysin väärän kuvan vaihtoehtoisista keinoista tuottaa tarvittu sähkön määrä kustannustehokkaasti ja kansantaloutta tukevalla tavalla.Riippuvuuden vähentäminen venäläisestä sähköstä ja sähköntuotannon omavaraisuus eivät kasva sillä, että Fennovoima pyrkii muiden vaihtoehtojen kariuduttua viemään hankettaan eteenpäin valitsemalla ydinvoimalaitoksen toimittajaksi venäläisen valtionkorporaation, valitsemalla saman yhtiön vähintään 1/3 omistajaksi ja ottamalla hankerahoituksen ¾ samoista venäläisistä lähteistä. Sen lisäksi yhtiö on jo sitoutunut polttoainehankintaa saman yhtiö tytäryhtiön kautta. Korkea-aktiivisen polttoaineen loppusijoituskysymys ei ole edistynyt vuonna 2010 myönnetyn PAP-luvan jälkeen. Myös matala-aktiivisten jätteiden loppussijoitus sekä korkea-aktiivisen jätteen välivarastointi laitospaikalla on jäänyt hyvin vähäiselle huomiolle asian luonteen huomioonottaen. Fennovoima Oy:n hankkeen ympäristövaikutuksia arvioitaessa ei ole tiedossa, onko hanke nykyisessä muodossaan valtioneuvoston ja eduskunnan tekemän harkinnan perusteella yhteiskunnan kokonaisedun mukainen, toisin kuin yhtiö tässä YVAselostuksessaan antaa ymmärtää. Yhteenvetona totean, että Fennovoima Oy:n teettämä toinen ympäristövaikutusten arviointiselostus ei ole sellainen, jolla voitaisiin perustellusti osoittaa Fennovoiman ydinvoimalaitoksen tarpeellisuus, turvallisuus ja hyväksyttävyys. Arvioitujen ympäristövaikutusten voidaan todeta olevan haitoiltaan ja riskeiltään siinä määrin suuret verrattaessa hakkeen mahdollisiin hyötyihin, että hankeen totuttamiselle ei ole edellytyksiä. Oulussa 23.4.2014